Palautushyllystä poimin ohimennen tämän.
Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi
Like 2003, 138 sivua
(Kirjastosta, luettu ti 29.1.2013 n. klo 22.25–23.03)
Kymmenen vuotta sitten en seurannut kirjallisuuskenttää, mutta käsittääkseni Arno Kotro oli siihen aikaan melkoinen kohurunoilija. Esikoiskokoelman luettuani en ihmettele miksi.
vajosimme viattoman onnellisuuden tilaan
kuin pienet lapset
keksimme kaikelle uudet nimet
vertailumuodot sinne
missä niitä ei ole
meillä on suhde
tehdään siitä suhteempi
minä rakastan sinua
kunpa olisit
vielä sinumpi
Kotro kirjoittaa myrskyisästä suhteesta ja sen jälkimainingeista tavalla, joka tuskin jättää moniakaan kylmäksi. Hän vuodattaa sivuille sydänverensä, tunnustaa syntinsä ja luetteloi lääkityksensä.
aina sattuu ja tapahtuu
kun minä juon
minulle tapahtuu
ja
sinuun sattuu
Hän on taitava sanankäyttäjä, sitä ei voi kiistää.
usko pois että
toivottomuuden ja rakkaudettomuuden jälkeen
uskottomuus
ei tunnu enää missään
Kotro keksii uusia sanoja, yhdistelee nokkelasti sanapareja:
yksilö/kaksilo
jälkiviisaus/jälkityhmyys
vahingonilo/vahingonsuru.
Jossain vaiheessa sukkeluudet menevät jo överiksi.
Tai ehkä olen vain kateellinen, kun haluaisin olla yhtä sukkela.
sinä ehdotat minulle viinilasillista
minä väistän
se osuu ikkunaan
Ehkä oli virhe lukea koko kokoelma kerralla, mutta minkäs tein, kun sivut kääntyivät kevyesti ja nopeasti. Kenties Kotro toimisi paremmin vähän pienempinä annoksina. Joka tapauksessa täytynee lukea lisää joskus. Lieneekö muu tuotanto samaa sarjaa?
★★★½
Lainasin kirjastosta monta Kotroa, mutta pitäisi saada omaksi. Minusta aivan ihania runoja. Rajuja, karheanhelliä, koetun tuntuisia...
VastaaPoistaOi, täytyy kohta tehdä uusintalainaus, sillä nämä menevät veriin ja niitä alkaa kaipaamaan.
Leena, kyllä minäkin tosiaan tykkäsin, kokonaisuus vain kävi vähän raskaaksi.
PoistaAivan vieras nimi minulle mutta herätit mielenkiintoni, kiitos!
VastaaPoistaOle hyvä vaan, Annika! Eihän nimi enää viime vuosina olekaan ollut niin pinnalla.
PoistaKuulostaa hyvältä, kiitos, runohyllylle eksyy liian harvoin. Omallakin käyn vain satunnaisesti.
VastaaPoistaJospa yritetään eksyä useammin, Linnea. :)
PoistaMinulle kävi myös niin, että se nokkeluus alkoi jossain vaiheessa kääntyä itseään vastaan. Alkoi jopa vähän ärsyttää, ja lukemisen tunnetasokin kärsi kun seurailin vain kekseliästä kikkailua.
VastaaPoistaYlläolevasta voi ehkä päätellä, etten loppujen lopuksi kauheasti ihastunut tähän.
Jep Liisa, en ihmettele yhtään! Onkohan Kotro yrittänyt kirjoittaa jotain lyhyempää, voisi kuvitella että häneltä irtoaisi hyviä aforismin tapaisia juttuja.
PoistaTämä sama on Kotron itsensä lukemana äänikirjana. Suosittelen mitä lämpimimmin.
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä kanssasi tästä kirjsta, tosin en ajattele, että missään menisi hallitsemattomasti överiksi. :-)
Kiitos vinkistä, Paula! Olen tosin huono kuuntelemaan äänikirjoja, tuntuu ettei oikein ole sopivia tilanteita sellaiseen, mutta jotain tämän tapaista voisi kyllä kokeilla jos kokeilisi. Aloinkin heti miettiä, minkälainen ääni Arnolla mahtaa olla. :)
PoistaOlinpas Kotron kokonaan unohtanut, hyvä kun muistutit! Se oli silloin liki kymmenen vuotta sitten (hui kun siitä on kauan) kun tein lukiossa Kotrosta jonkinsorttisen esitelmän äidinkielen kurssille. Tykkäsin kyllä miehen runoudesta, mutta sen kurssin jälkeen jäi kyllä totaalisesti unholaan.
VastaaPoistaNo tämähän sattui sitten sopivasti, Hanna. :)
PoistaArno Kotro yllättää: hänen uusin kirjansa on elämäkerta Christer Lybäckistä, joka opiskeli rankan nuoruuden ja vankilavuosien jälkeen lääketieteen tohtoriksi ja on nyt arvostettu kirurgi. En ole kirjaa lukenut, mutta ilmeisesti suorasanainenkin teksti häneltä luistaa.
VastaaPoistaNo jopas! Kiitos vinkistä, Sammaleinen.
PoistaSiskoni muuten luki tuon kirjan syksyllä ja suositteli kovasti minullekin. Olen unohtanut koko jutun, joten kiittelen täältä sivusta lukuvinkistä ja muistutuksesta! :)
PoistaAlustavasti tykkäilen. Suuremmin en ole perehtynyt, mutta kaksi noin neljästä ulkoa muistamastani runokatkelmasta ovat syöpyneet mieleen eräästä Kotron runosta. "Ajatuksenjuoksuni / paras lyhyillä matkoilla." ja "Vastakkainen sukupuoli / miksei viereinen?" Tarkoituksena on siis "joskus" tutustua lähemmin. Nuo katkelmat kallistuvat melkein aforistiikan puolelle... mutta ainakin pysyn kärryillä siitä, mitä tapahtuu. Niin onnellisesti ei aina ole. :D
VastaaPoistaOlen tosin nyt lueskellut Parkon Runouden ilmiöitä, ja sitä kautta on vahvistunut, että kaikkia runoja ei todellakaan ole tarkoitettu kaltaiselleni lukijalle. Vaikutusvaltaisen tahon sen vahvistettua ei tule enää niin ynseä olo, kun on aivan pihalla jostain runosta.
Kiitos näistä, Maukka! On tuo mies jonkinasteinen nero sanojensa kanssa, kateeksi käy.
PoistaMerkitsin muistiin myös Parkon kirjan, kuulostaa kiinnostavalta. Minunkin on vaikea sulattaa ns. vaikeita runoja, mutta onneksi sopivampaakin tavaraa tuntuu olevan tarjolla yllin kyllin.
Kuten vaikka Jukka Itkosen
VastaaPoistaHIIHTÄJÄ
Hän hiihteli hankia hiljalleen,
hiihteli yksin siellä.
Ilo on myötämäkeä
ja suru on paha niellä.
Ei ihminen sille mitään voi,
jos ei myötäinen eteen satu.
Aurinko nousee
ja laskee taas.
Huomispäivä on uusi latu.
------
(Kokoelmasta Lumilyhdyn valossa)
Oo! ♥
PoistaMinusta Kotro on hurjan hyvä, erityisesti tässä teoksessa. Olen lukenut tätä ja Mustaa morsianta pätkissä sieltä täältä, ja sillä tavoin teksti on minusta nautinnollista luettavaa. Voisin kyllä kuvitella että kerralla luettuna näistä teoksista tulee helposti ähky ja ylensyönyt olo.
VastaaPoistaHuomattavasti järkevämpi lähestymistapa, Sara!
PoistaEi ollut yhtään tarkoitus lainata lisää Kotroa vielä, mutta niin vain osui kirjastossa silmiin Musta morsian. Ja pakkohan sekin on varmaan pian lukea, niin kiinnostavat lähtökohdat. :)
Ai niin, piti vielä sanomani, että tykkään ihan hirmuisesti tuosta postauksesi otsikosta. Ihana oivallus! <3
PoistaKiitos! Otsikko olisi kyllä ollut osuvampi, jos kirja olisi ollut huonoa runoutta, mutta ei mahda mitään. :)
Poista