Oodi lukutoukalle

Lukutoukka,
kenties houkka,
milloinkaan ei moukka.

Lukee kirjan,
lukee toisen,
lukee pinon hitonmoisen.

Lukee liikaa Irvingiä,
kertojien kingiä,
vaan ei koske Coelhoon,
vanhaan kliseevelhoon.

Tykkää Hornbyn Nickistä
kuin Pluto tykkää Mikistä.

Kirja Sarah Winmanin
voittaa jätskin Ingmanin,
taikka vaikka Valion,
se on jo aika paljon.

Mitäs pullapitkosta,
kun haukata voi Itkosta.
Ei kaipaa edes namia,
kun ahmii Murakamia.

Jälkiruuaks Eeva Tikka,
sitten iskeekin jo hikka.

Naapuri pakoon livistää,
kun tätä koettaa sivistää:
unohda jo Turhapuro,
lue ees yksi Ishiguro.

Kesken reippaan metsälenkin
huomaa houkuttavan penkin;
pian on kädess' Moravia,
eipä huomaa oravia.

Kun lehdet puhkee vaahteraan,
hän tarttuu jälleen Haahtelaan.
Joskus jos on kaikki möngäss',
apuun rientää Heidi Köngäs.

Ei hän säästä rivariin,
kantaa rahat divariin.

Kun tila loppuu hyllystä,
hän tuumii: tää on pyllystä.
Ei silti ala masentaa,
voi uuden hyllyn asentaa.

Tutut jo tuohtuvat: aina se lukee,
hyvä jos pyhisin päällensä pukee.
Toisinaan unohtaa perheensä,
kunnes taas huomaa erheensä.

Vain yhtä toivoo hän:
oispa aikaa enemmän.
Kunpa ei tarvitsis tehdä töitä,
mieluiten ei edes nukkua öitä...

(Kaksi nimeä on, joiden
kirjoja en tunne laisin.
Joku ehkä arvaa toisen,
toisen paljastaa jo taisin.)