Great Britons

Aloin jo reilu kuukausi sitten (ihan totta!) koostaa brittipopsoittolistaa, josta muodostuikin sellainen ikuisuusprojekti, että siinä pähkäillessäni Juhani ja Miia ehtivät julkaista omat listansa ensin. Mutta ei se mitään, tässä tämä nyt vihdoin on. Pysyttelin tiukasti 90-luvulla mutta yritin välttää kaikkein ilmeisimpiä bändejä ja biisejä. Toivottavasti listalla on edes joku kappale, jota paatuneimmatkaan entusiastit eivät osaa ihan ulkoa.

Great Britons (12 laulua, 47 minuuttia)

Echobelly - Today Tomorrow Sometime Never (1994)
Suosikkilevyni vuodelta 1994 on kiistatta Dog Man Star. Kakkosena ei kuitenkaan tule Definitely Maybe, Parklife, His'n'Hers eikä edes The Holy Bible, vaan Echobellyn debyytti Everyone's Got One. Echobelly oli kaukana peruslädimeiningistä jo heterogeenisen jäsenistönsä takia. Intialaissyntyisellä laulajalla Sonya Aurora Madanilla oli suuri suu ja paljon sanottavaa, eikä hän epäröinyt antaa sortajien kuulla kunniansa.

Marion - Sleep (1995)
Marion (ei Rung) oli hetken aikaa "Best New Band in Britain", mutta ura ei kantanut kovin pitkälle kahdesta kelpo levystä huolimatta. Sleep jaksaa kuitenkin yhä hurmata huuliharppuineen. (Eka versio oli vielä parempi kuin tämä uudelleenäänitys, johon lisättiin muskeleita herkkyyden kustannuksella, mutta on tämäkin hieno.)

Gene - Fighting Fit (1997)
Smithsin b-puolesta nimensä vääntänyt Gene sai kuulla Smiths-vertauksia väsymiseen asti (enkä oikein ymmärtänyt miksi - Gene teki parikymppiseen Pekkaan paljon suuremman vaikutuksen kuin Smiths [sittemmin Smiths-käsitykseni on hieman kohentunut]). Kakkoslevyn eka sinkku potkii edelleen riemukkaasti. I am still young / My blood flowing like a flood...

Geneva - Faintest Tremor in the Weakest Heart (1999)
Näistä Gene-alkuisista bändeistä ehkä sittenkin se ykkönen. Into the Blueta olen hehkuttanut jo muutenkin, joten otetaan tähän tällainen myöhempi b-puoli, joka voisi paremmassa maailmassa olla iso hitti slovareita vinguttavilla radiokanavilla (en tahdo mainita nimiä, mutta mieleen tulee eräskin ruotsalainen nettiradio, joka soi usein toimistolla ;).

The Frank and Walters - Indian Ocean (1996)
Ehdoton kesäbiisi, joka soi usein jopa Radiomafiassa. Se viekin minut joka kerta kesään 1996, mökille saunanmaalaus- ja marjanpoimintahommiin.

The Boo Radleys - Barney (...and Me) (1993)
Boo Radleysin brittipoplevy oli tietysti Wake Up!, mutta oma suosikkini oli (ja on) sitä edeltänyt albumi Giant Steps. Joka suuntaan rönsyilevä, ronskilla kädellä annosteltua irtokarkkipussia muistuttava kokonaisuus sisälsi myös helpommin sulavia hetkiä, kuten tämän kuulaan kevytpsykedeelisen kaunokin.

James - Tomorrow (1997)
Jamesia tuli jostain kumman syystä ylenkatsottua, mutta tämän vuosituhannen puolella hoksasin, että bändihän teki hienoja sinkkuja pitkin 90-lukua.

Spearmint - Isn't It Great to Be Alive (1999)
Brittipopin indiempää laitaa. Pikkunätti kappale tuottaa nimensä mukaiset fiilikset.

Shack - Comedy (1999)
Kuuroille korville kaikuneita mestariteoksia, kadonneita masternauhoja, kovia huumeita... Shackille ei päivä juuri paistanut 90-luvulla, mutta sitten bändi sai julkaistua H.M.S. Fable -albumin, joka keräsi roppakaupalla kehuja ja ilmeisesti myikin ihan hyvin. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu ikään kuin ennakoi voitokkaita tunnelmia.

Shed Seven - Dolphin (1994)
Jos Echobellyn jäsenet eivät olleet peruslädiä nähneetkään, Shed Sevenit pojat olivat lädejä isolla ällällä. Bändi ei välittänyt kriitikoiden hyljeksinnästä vaan antoi rokin raikua ja nautti kansansuosiosta, tuloksena pitkälti toistakymmentä top 40 -singleä.

The Dylans - I'll Be Back to Haunt You (1994)
Dylansin kaksi levyä olivat ensimmäisiä ostoksiani siinä vaiheessa, kun levynkeräily alkoi kiinnostaa. En tiennyt bändistä mitään, mutta 29 markan cd:t kiinnittivät huomioni Epe'sin alessa ja koekuuntelu vakuutti. Debyytillä (1991) oli vahvat baggytunnelmat, toinen levy (1994) oli rokimpi, mutta kyllä tässäkin kappaleessa on kuultavissa selvää Charlatans-poljentoa.

Puressence - Sharpen Up the Knives (1998)
Tässä vedetään niin suurella tunteella, että heikompaa melkein hirvittää. Keskustelin bändistä kerran reilut kymmenen vuotta sitten eräällä kotimaisella nettifoorumilla jonkun tyypin kanssa, jonka mielestä Puressence oli paljon kovempi kuin Geneva. En edelleenkään ole ihan samaa mieltä, mutta on tämä vaan timanttinen biisi, rokkaakin oikein kunnolla.

-----

Tämä soittolista olkoon omistettu pitkäaikaisimmalle suosikkibloggaajalleni Pete2ndBestille, joka on parhaillaan Lontoossa elämässä unelmaansa (jos tällainen yliampuva ilmaus sallitaan). Itsehän en ole koskaan käynytkään Lontoossa, kenties vielä joskus.

(Image from http://www.dontquiltyourdayjob.com/ - thanks!)