Sivut

torstai 24. syyskuuta 2015

Niklas Salmi: Tuntemattomissa taivaankappeleissa

Runoilija Niklas Salmi (s. 1988) julkaisi kaksi vuotta sitten esikoisensa, mainion haikukokoelman Siipimobiili. Viime viikolla ilmestynyt toinen kokoelma herättää mielenkiinnon jo nimellään: Tuntemattomissa taivaankappeleissa.

Uutuusteoksessa Salmi on laventanut ilmaisuaan. Mukana on edelleen haikuja ja muutama yksirivinenkin, mutta pisimmät runot täyttävät kevyesti puoli sivua.

Arkipyhä.
Vasta-auenneiden silmiesi
                    ilotulitus.

Runojen pituus on tietysti sivuseikka. Tärkeintä on, että jokainen sana on paikallaan. Salmi liukuu vaivattomasti pienistä arkisista tuokioista korkeisiin sfääreihin, Välimeren maisemista Suomen talveen. Kirja on täynnä tarkkoja havaintoja, osuvia kielikuvia ja sanaleikkejä, jotka toivoisin itse keksineeni.

PAKKASILLA

Elohopea laskee kymmeneen.
Ihmislapset piiloutuvat koloihinsa.

Koen vahvaa hengenheimolaisuutta Niklas Salmen kanssa. Siksipä olenkin iloinen, että meillä on sama kustantaja, tamperelainen Sanasato. Meillä molemmilla on myös kotona oma kansitaiteilija – Niklaksen kirjojen kannet on suunnitellut hänen vaimonsa Jelena Salmi. Lisäksi meillä on yhteisiä suosikkirunoilijoita, joista eräälle Niklas on kirjoittanut hienovaraisen kunnianosoituksen (joku ehkä huomaa kenelle):

Istun merenpohjassa, ihmettelen:
ylläni leiskuttaa siipiään
                         rausku,

allani kareileva hiekka
kuin kirahvin turkkia.

Olenko koskaan nähnyt
                                   mitään näin
                          unenomaista,

olenko koskaan ollut
                         yhtä hereillä?


Kauniita, ajatuksia herättäviä runoja. Suosittelen lämpimästi.

5 kommenttia:

  1. Mainiolta kuulostaa tämäkin runoteos! Suosikkirunoilijaanne en kuitenkaan tunnistanut. Uteliaisuus heräsi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, mainio se on! Niklaksen kustannustoimittajakin on muuten sama kuin minulla, aina yhtä luotettava Hakkaraisen Juho.

      Suosikkirunoilijan paljastan joskus myöhemmin, jos kukaan ei arvaa. Tai no, ehkä voin antaa sellaisen vihjeen, että kyse on runon ensimmäisestä rivistä. :)

      Poista
    2. "Joskus myöhemmin" voisi olla vaikkapa nyt... Kyseessä on Kai Nieminen (Istun tässä, ihmettelen).

      Poista
  2. Kaunista ja virkistävän kuuloista noiden näytteiden perusteella. Täytyy etsiä tämä käsiini. Kiitos!

    VastaaPoista