Sivut

torstai 24. syyskuuta 2015

Niklas Salmi: Tuntemattomissa taivaankappeleissa

Runoilija Niklas Salmi (s. 1988) julkaisi kaksi vuotta sitten esikoisensa, mainion haikukokoelman Siipimobiili. Viime viikolla ilmestynyt toinen kokoelma herättää mielenkiinnon jo nimellään: Tuntemattomissa taivaankappeleissa.

Uutuusteoksessa Salmi on laventanut ilmaisuaan. Mukana on edelleen haikuja ja muutama yksirivinenkin, mutta pisimmät runot täyttävät kevyesti puoli sivua.

Arkipyhä.
Vasta-auenneiden silmiesi
                    ilotulitus.

Runojen pituus on tietysti sivuseikka. Tärkeintä on, että jokainen sana on paikallaan. Salmi liukuu vaivattomasti pienistä arkisista tuokioista korkeisiin sfääreihin, Välimeren maisemista Suomen talveen. Kirja on täynnä tarkkoja havaintoja, osuvia kielikuvia ja sanaleikkejä, jotka toivoisin itse keksineeni.

PAKKASILLA

Elohopea laskee kymmeneen.
Ihmislapset piiloutuvat koloihinsa.

Koen vahvaa hengenheimolaisuutta Niklas Salmen kanssa. Siksipä olenkin iloinen, että meillä on sama kustantaja, tamperelainen Sanasato. Meillä molemmilla on myös kotona oma kansitaiteilija – Niklaksen kirjojen kannet on suunnitellut hänen vaimonsa Jelena Salmi. Lisäksi meillä on yhteisiä suosikkirunoilijoita, joista eräälle Niklas on kirjoittanut hienovaraisen kunnianosoituksen (joku ehkä huomaa kenelle):

Istun merenpohjassa, ihmettelen:
ylläni leiskuttaa siipiään
                         rausku,

allani kareileva hiekka
kuin kirahvin turkkia.

Olenko koskaan nähnyt
                                   mitään näin
                          unenomaista,

olenko koskaan ollut
                         yhtä hereillä?


Kauniita, ajatuksia herättäviä runoja. Suosittelen lämpimästi.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Runoilija Pekka Kytömäki esittäytyy

Moi pitkästä aikaa!

Olen taas ollut huono bloggaaja, mutta jotain muuta olen saanut aikaiseksi: runokirjan. Tamperelainen kustantamo Sanasato julkaisi viime viikolla esikoiskokoelmani, jonka nimi on Ei talvikunnossapitoa.



Lainaan tähän kirjan kansitekstejä:

Kokoelman aforistiset runot liikkuvat leikkisästi luonnossa ja kaupungissa. Ulkoasu vaihtelee haikumittaisesta vapaamuotoiseen.

Runot nauloja:
parhaat saa uppoamaan
kertaiskulla.
Tämä pääsi vääntymään.

Pekka Kytömäki (s. 1975) on tamperelainen kääntäjä ja perheenisä. Hän alkoi lukea ja kirjoittaa runoja 37 vuoden herkässä iässä.

Kannen ja muut kuvitukset on taiteillut vaimoni Anna Kytömäki.

Jos kiinnostaa, voit lukea lisää uudelta Facebook-sivultani.

Täällä blogissa en ajatellut ruveta markkinoimaan kirjaa sen enempää. No, ehkä linkitän tähän perään joitain arvioita, jos sellaisia ilmestyy. Katsotaan...

Kaunista syksyä kaikille!

*****

Haastatteluja:
Ylöjärven Uutiset 9.9.2015
Aamulehti 15.9.2015
Kohtaamisia 30.9.2015
Lukulamppu (Mitä luet?) 19.11.2015

Arvioita:
Luettua elämää 15.9.2015
Luetut, lukemattomat 4.10.2015
Suomi lukee 5.10.2015
Kirjojen keskellä 28.10.2015
Kannesta kanteen 18.11.2015
Leena Lumi 1.12.2015
Rinkka ja nojatuoli 4.1.2016
P.S. Rakastan kirjoja 6.7.2016
Kulttuuri kukoistaa 11.2.2017
Tahaton lueskelija 12.3.2017
Kirjakaapin avain 30.4.2017
Lukuisa 20.1.2019

Muuta:
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 29.4.2016

Jälkihuomautus:
Muista myös toinen kirjani Valo pilkkoo pimeää.