Tapasin eilen mukavia tamperelaisia kirjabloggaajia. Paikalla oli myös mainio Terhi Rannela kertomassa pysäyttävästä kirjastaan Punaisten kyynelten talo. Joku merkitsi muistiin blogini osoitteen, ja päätin vaihteeksi kirjoittaa tänne jotain.
Vanha hylly(npäällis)kuva symboloikoon alkuvuoden lukuläjää.
Olen lukenut tänä vuonna enemmän kuin koskaan, vuoden sadas kirja menossa! Monet ovat kyllä olleet ohuita runokirjoja, mutta joukossa on ollut myös tiiliskiviä pieneksi muuriksi asti. Päätalo-kuumeeni ei hellitä, olen edennyt Iijoki-sarjan seitsemänteentoista osaan. Keväällä pidin taukoa Kallesta, nyt en taas malttaisi muuta lukeakaan.
Lukuvuoteen on kuitenkin mahtunut paljon muutakin hyvää. Romaanipuolella vanhoista suosikeista ovat jyllänneet Karl Ove Knausgård (Taisteluni 4), Donna Tartt (The Goldfinch) ja Iris Murdoch (The Book and the Brotherhood – nyt olen lukenut 25 Murdochin romaania ja lukematta on enää yksi, The Message to the Planet). Taas kerran on mainittava myös Joel Haahtela, jonka koko tuotanto tuli kerrattua alkuvuodesta ennen sykähdyttävää kohtaamista. Uusista tuttavuuksista mainittakoon Jessica Brockmole, jonka kirjeromaani Letters from Skye osui maaliinsa.
Runo-osastolta on löytynyt paljon uutta hienoa, kuten nuori haikumies Niklas Salmi, Helsinki Poetry Connectionin perustaja Harri Hertell ja iki-ihana Kai Nieminen, jonka mittavasta tuotannosta olen reilun puolen vuoden aikana ehtinyt haalia hyllyyni valtaosan. Olen myös jatkanut omaa runoiluani ja saanut siitä jopa pientä tunnustusta, eräästä kirjoituskilpailusta lohkesi kunniamaininta.
Vuoden toistaiseksi kuunnelluin levy on ollut Cloud Nothings -yhtyeen Here and Nowhere Else, ja paljon muutakin hyvää on tullut kuultua The Horrorsista Scandinavian Music Groupiin. Myös uusi Interpol on kuulostanut yllättävänkin hyvältä.
Mitäs muuta? Kesällä tuli valmennettua juniorijalkapallojoukkuetta, kun pojan piti päästä pelaamaan eikä muitakaan vapaaehtoisia ilmaantunut. Oli melkoinen savotta, mutta enimmäkseen hauskaa. Nyt nautin kesän encoresta ja odottelen syksyn kulttuuritapahtumia ja uutuuskirjoja (esim. Arto Lappi, Juha Itkonen ja vihdoinkin myös David Nicholls ja Nick Hornby!). Niin ja tietysti levyjäkin, Interpolin anagrammialbumi El Pintor ilmestynee jo ensi viikolla.
Kiitos kun olette sitkeästi jaksaneet vierailla täällä blogissani pölykoirien ja arokierijöiden keskellä. Ehkä nähdään taas joskus!
Hei! Oli hauska tavata eilen. Kunnioitettava pino sulla! Olen kanssa Päätalo-haasteen keskellä, mutta vasta 2 teosta takana. Kommentointi bloggeriin takkuaa wordpress-tunnuksilla, siksi heikko osallistuminen muiden blogeihin. T:Anu/ A:n ihmeelliset matkat
VastaaPoistaHei Anu, kiitos samoin! Päätalo-hurahdukseni on ylittänyt käsityskykyni rajat. Vielä reilu vuosi sitten koko mies ei olisi voinut paljon vähempää kiinnostaa, mutta sitten Knausgård-vertausten myötä erehdyin antamaan hänelle pikkusormen...
PoistaKävin pikaisella vastavierailulla ja totesin, että blogisi on tupaten täynnä kaikkea mielenkiintoista. Hyvä!
Voih, Interpol! <3 All The Rage Back Home & Ancient Ways lupaavat kyllä hyvää, ja se on virkistävää edellisen, muutamille soittokerroille jääneen albumin jälkeen. Vielä kun saataisiin bändi jälleen Suomeenkin keikkailemaan.
VastaaPoistaJee, Tiina! Minä yllätin itseni tykästymällä edelliseenkin albumiin, minulle se vaikea pala oli kolmoslevy. Debyytti on ikuinen suosikki, uskomatonta että se on jo 12 vuotta vanha. Toivotaan että uusi levy täyttää maistiaisten asettamat odotukset.
PoistaTiedä vaikka tapaisimme seuraavassa blogitapaamisessa Tampereella, sillä työt kutsuvat ja etsin paraikaa asuntoa Tampereelta. :) Aijai, ja Helsingin kirjamessutkin ovat jo kohta täällä.
VastaaPoistaMinä sain hiljattain Knasun ensimmäisen luettua. Pitäisikin kirjoitella siitä arviota. En vielä tiedä, onko miehen kirjallisuus minulle.. mutta aion silti koittaa vielä toisen osankin lukea.
Kiva kuulla, Kaisa! Onnea asunnonmetsästykseen. :)
Poista"Joku merkitsi muistiin blogini osoitteen, ja päätin vaihteeksi kirjoittaa tänne jotain." Ihana! :)
VastaaPoista:), Maria!
PoistaMukavaa, että kirjoittelit tänne! :)
VastaaPoistaIijoki-matkasi on kyllä jo kunnioitettavan pitkällä, mutta hurahtamista en ihmettele yhtään. Knausgård --> Päätalo logiikan mukaan uskallan muuten suositella sinulle Tommi Liimatan Jeppistä, jonka luin loppuun eilen. Omaelämäkerrallista muistelointia 80-luvun koulumaailmasta. Vallan mainio kirja, etenkin jos itsellä on jotain koulumuistoja tuolta ajalta. :)
Kiitos Maija, oli ihan mukava kirjoitella!
PoistaJeppis pitää ehdottomasti lukea jossain vaiheessa, esim. Iijoen jälkeen. :) En ole lukenut yhtään Liimatan kirjaa, vaikka kuuntelin aika paljon hänen musiikkiaan 90-luvun lopulla.
Kiva kuulla tai siis nähdä kuulumisia :) Sinulla on melkoinen Päätalo-hönkä päällä! Minä olen vasta matkan alussa, mutta olen viihtynyt oikein mainiosti.
VastaaPoistaKiitos, Villis! Päätalo hönkii niin, että heikompaa hirvittää, mutta hienoa että sinäkin olet päässyt kyytiin.
PoistaOletko huomannut, että Kallen tyttärentytär Vilja pitää blogia omasta Iijoki-sarjan luku-urakastaan. Tähän jäi myös heti koukkuun :)
VastaaPoistahttp://www.iijokisarja.fi
Joo, todella kiinnostava blogi! Olen pysynyt ajan tasalla Facebookin Kalle Päätalo -sivun ansiosta. :)
PoistaHei Pekka! Oli hauska tavata taas kirjabloggareiden illassa. Vau, ihailen todella lukupinoasi! Upea vuosi meneillään. Onko siihen jotain erityistä syytä, että juuri tänä vuonna olet lukenut poikkeuksellisen paljon?
VastaaPoistaOlethan muistanut varata aikaa myös kirjoittamiselle? Nimimerkki, eräs raatilainen ;)
Hei Terhi! Kiitos samoin, oli tosiaan hauska ilta! Suurkiitos myös kivasta kommentista. :)
PoistaLisääntynyt lukuaika ja -into lienevät monen tekijän summa. Lapset alkavat olla sen verran isoja, että päivittäistä vapaa-aikaa on entistä enemmän, ja kesälomaakin onnistuin pitämään peräti kuusi viikkoa. Jalkapallotouhut veivät kyllä illan jos toisenkin, mutta ehkä niiden vastapainoksi sallin itselleni enemmän sohvalla loikoilua. Tietysti tärkeä syy on sekin, että on ollut niin paljon houkuttavaa luettavaa pökerryttävästä Päätalosta rakkaisiin runoihin. Odotan innokkaasti myös uutta kirjaasi, aihe on todella kiinnostava ja tärkeä.
Ja kiitos kysymästä, onhan sitä välillä tullut jotain pientä kirjoiteltuakin...
Moi! Aloitin just Miinoitetun rauhan oikolukemisen ja tuli mieleen tulla kurkkaamaan, miten pitkällä sinä olet Iijoki-urkossa. No, melko pitkällä. :D Hienoa!
VastaaPoistaJa nyt täytyi jättää kommentti siksi(kin), että jee, olet lukenut Letters from Skyen! Minä luin sen aikanaan ennen julkaisemista, työtehtävänä siis, ja suosittelin sen julkaisemista suomeksi. En tiedä, ottiko kustantaja onkeensa, mutta toivotaan niin. Tosi suloinen romaani, ei kuitenkaan liian imelä!
Moi Karoliina, kiva kun kommentoit! Joo, eteenpäin on menty, eilen lopetin jo kahdeksannentoista kirjan. Tähän väliin voin taas lukea jotain muuta pientä, jos maltan. :)
PoistaLetters from Skye tarttui keväällä mukaan lähikirjaston tyrkkypöydästä. Sehän oli kuin minulle räätälöity: kirjeromaani, jossa on vielä pääosassa runoilija! Toivottavasti kustantaja ei ole unohtanut suositustasi.
Pekka, oli niin ilahduttavaa lukea tätä juttuasi! Olinpa tätä odottanutkin...
VastaaPoistaKiitos Elina, kiva kuulla! :)
Poista