Eihän Lou Reed voi kuolla.
Ei ainakaan niin kauan kuin
maailmassa on yksikin levysoitin.
Päivän soundtrack:
Transformer
The Velvet Underground & Nico
White Light/White Heat
The Velvet Underground
Loaded
Songs for Drella
Sivut
▼
maanantai 28. lokakuuta 2013
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Superhypermegamessulauantai
Ensimmäinen kerta Helsingin kirjamessuilla! Huonosti nukuttu viikko ja pieni flunssanpoikanen eivät paljon painaneet, kun lähdin matkaan kera kipsikätisen äitini ja romaaninsa julkaisua odottavan siskoni. En oikein tiennyt mitä odottaa, ja vaikka olisinkin tiennyt, odotukset olisivat ylittyneet.
Mukaan tarttui mahtavia kokemuksia ja kirjoja. Kuvat otin vasta kotona, mutta linkitän jutun sekaan pari kuvakavalkadia paikan päältä. Tapasin koko joukon kivoja bloggaajia ja muita tuttuja. Käsittämätön tunnelma, kun valtava sali on täynnä kirjoja, kirjailijoita, kirjanystäviä ja hälinää. Kuuden tunnin visiitti jäi väkisinkin pintaraapaisuksi, mutta mikä raapaisu se olikaan...
Kuulin kiintoisan keskustelun kirjablogeista ja lukupiireistä. Ostin viimein Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen kirjablogikirjan, tietysti nimmaroituna. Muuta en ehtinytkään uusien kirjojen osastolta ostaa. Hienolta siellä kyllä näytti, katsokaa vaikka Hannan blogista.
Divaripuolella hakuammunta tuotti napakymppejä. Heti alkuun löysin vitosella Arto Lapin esikoisen, jota olen metsästänyt koko vuoden. Ja toisaalla myytiin runokirjoja eurolla! Valikoin viisitoista.
Runohyllyn hinta-laatusuhde oli aikamoinen – olisin voinut ostaa paljon enemmänkin, mutta jätin armollisesti herkkuja muillekin. Rakastan tällaisia ohuita runokirjoja, viisautta tiiviissä muodossa. Katsokaa nyt ylimmästä kuvasta, miten pieneen tilaan kuusitoista kirjaa mahtuu. Tuntemattoman kriitikon kommenti Risto Kormilaisen kirjasta meni pahasti metsään (luin teoksen jo illalla, hyvä oli):
Iltapäivän hiihtelin Haahtelan perässä. Ensin lempikirjailijani kertoi omista lempikirjoistaan Martti Anhavalle. Anhava on Haahtelan kustannustoimittaja (jos kuulin oikein) ja muutenkin fiksun oloinen mies. Hänen äitinsä Helena Anhava olisi näemmä ollut messuilla mukana runoretrospektiivissä, jota kuuntelin vain vaimeasti sivukorvalla divarihyllyjen välistä. Kenties Helena Anhava luki runojaan juuri silloin, kun ostin nuo kaksi hänen 70-luvun kokoelmaansa. Ne näyttävät niin kivoilta, että olisi kyllä pitänyt päästä kuulemaan tekijän lausuntaa (semminkin kun hän on jo 88-vuotias, eli kovin monta tilaisuutta tuskin enää tulee). No, kai messupäivään pitää yksi hutikin mahtua.
Mutta siis ne Haahtelan lempparit. Nuori Joel innostui lukemisesta kuvataiteen kautta, aloitti 16-vuotiaana taiteilijaelämäkerroista (mm. Irving Stonen Vincent van Gogh -kirja). Hiukan myöhemmin kuvaan astui Juhani Aho, jonka teoksista erityisen vaikutuksen tekivät Yksin (kuten Haahtelan uusin romaanikin osoittaa) ja Papin tytär.
Orhan Pamukin Istanbul vei Haahtelan Turkkiin, ja Antonio Muñoz Molinan Talvi Lissabonissa opasti Joelin maahan, jonne hän sukelsi kirjoittaessaan yhtä upeimmista kirjoistaan. (Siis romaania Tule risteykseen seitsemältä, jota lukiessa ei kyllä uskoisi, ettei Haahtela ollut itse vielä käynyt Portugalissa. Tai enhän minäkään siellä ole käynyt, mutta kuvaus kuulostaa niin vakuuttavalta.)
Autiolle saarelle Haahtela valitsisi Thomas Mannin Taikavuoren, jossa riittäisi pureskeltavaa. Mies on kuulemma lukenut kirjan kahdesti, ensin parikymppisenä ja uudestaan viitisen vuotta sitten, ja huomannut siinä tiettyjä yhtymäkohtia omaan lapsuuteensa (Joel asui 15-vuotiaaksi asti Tiuruniemessä tuberkuloosiparantolan kupeessa). Taikavuoren ja Pamukin kirjat tiesinkin jo Haahtelan suosikeiksi, mutta muut olivat minulle uutta tietoa (enkä ole lukenut noista kirjoista muita kuin Ahon Yksin). Odotin mainintaa James Salterista ja Raija Siekkisestä, mutta ehkä aika loppui kesken. Lopuksi Haahtela kertoi pikaisesti nykyisistä suosikeistaan ja mainitsi palanneensa elämäkertojen pariin, tällä kertaa muusikoiden (Wagner, Callas, Rubinstein ja muut "poikkeusihmiset").
Seuraavaksi siirryttiin samalla kokoonpanolla salin toiseen nurkkaan isommalle lavalle, jonka lähiympäristön oli tukkinut Jorma Ollila. Raha puhui, aikarajat venyivät ja paukkuivat, mutta lopulta Ollila poistui yleisöineen ja jätti lavan Haahtelalle, joka kyllä hänkin veti mukavasti kuulijoita. Uusinta romaania Tähtikirkas, lumivalkea käsitelleestä puolituntisesta en valitettavasti tehnyt muistiinpanoja. Pääsin eturiviin ja keskityin kuuntelemaan, viisaat sanat särkyneestä mielestä eheyttivät omaani.
Haastattelun jälkeen sain Tähtikirkkaaseen sykähdyttävän signeerauksen, kirjailija muisti faninsa vuosien takaa. Kotiinlähdön lähestyessä ehdin vielä kuunnella suurimman osan päivän kolmannesta Haahtela-haastattelusta, joten makeaa tuli totisesti mahan täydeltä.
Sara otti hyviä kuvia Haahtelasta ja muista messukohteista, samoin Katja. Ja Kirsin blogissa on pitkä lista linkkejä, joiden takaa löytyy lisää messujuttuja. Niiden parissa kelpaa jatkaa fiilistelyä.
Omien kokemusteni ja löytöjeni lisäksi iloitsen siskoni Anni Kytömäen alkavasta kirjailijanurasta. Hänet kutsuttiin eilen yllättäen lounastamaan Gummeruksen kirjailijaporukan kanssa, ja ensi vuonna Anni lienee sitten itse lavalla puhumassa. Pitää palata paikalle jo sen takia, ja muutenkin luulen, etten jatkossa malta jättää yksiäkään messuja väliin, kun nyt olen niiden makuun päässyt. Kiitos kaikille asianosaisille!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Runoilijaimme ääni
Tämän teoksen tarjoama sana on kokonaisuudessaan, runoilijoitten itsensä esittämänä, puhuttu julki radiossa kevätkaudella 1945 esityssarjassa "Runoilijaimme ääni". Sarjan tarkoitus oli [– –] tarjota runoutemme ystäville tilaisuus kuulla nykyhetken huomattavimpien runoilijoittemme oma persoonallinen ääni.
Kertun aarre oli päätynyt kirpputorille,
kuolema lienee erottanut.
Entisaikain ihmisillä oli hienoja käsialoja.
Kirjassa pääsee ääneen yhdeksäntoista runoilijaa.
Jokaisesta on pieni esittelyteksti ja piirroskuva.
Oiva tilaisuus paikkailla aukkoja runosivistyksessä.
Aale Tynniltäkään en aiemmin ole lukenut mitään,
vaikka muistan nimen jo lapsuuskodin hyllystä.
Runo nimeltä "Pieni poikani" koskettaa, varsinkin kun tietää pojan,
runoilija Matti Pirisen, kuolleen jo 28-vuotiaana.
----------
Toissa päivänä kuulin hieman erilaisten runoilijoiden ääntä, kun kirjastossa esiintyi kolme skottirunoilijaa: Donald Adamson, Liz Niven ja Chrys Salt. Kokemus oli vaikuttava ja inspiroiva. Sama kolmikko (ja kaksi muuta runoilijaa) esiintyy Arkadia International Bookshopissa Helsingissä tiistaina 15.10. klo 18. Suosittelen!
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Arvon varvon
Ennätyksellisen epäsuosion saavuttaneessa Haahtela-arvonnassa
Kirjain-lehden voitti Sara,
Elenan voitti Joana ja
Kaksi kertaa kadonneenkin voitti Sara!
Onnittelut voittajille ja kiitokset muillekin.