Blogistanian Finlandia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin
bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Tarkoitus on lisätä
kotimaisen kirjallisuuden laaja-alaista lukemista.
Viimeksi kilpailu jäi minulta väliin, mutta tällä kertaa päätin osallistua, kun tarkoitus olisi muutenkin yrittää olla vähän aktiivisempi bloggaaja tänä vuonna.
Kukin bloggaaja saa asettaa kilpailuun korkeintaan kolme ehdokasta.
Edellytys ehdolle asettamiseen on, että bloggaajan täytyy olla itse
lukenut kirjat ja hänen on täytynyt kirjoittaa kirjoista blogiarvio
omaan blogiinsa. Ehdokaslistassa on linkitettävä kirja blogiarvioon.
Tämän säännön ansiosta minun ei tarvinnut kauan miettiä ehdokkaitani – sain nimittäin aikaiseksi tasan kaksi blogiarviota viimevuotisista kotimaisista kirjoista. (Niistäkin toinen tuli kauppoihin jo pari päivää ennen vuoden 2011 loppua, mutta virallinen julkaisuvuosi oli 2012.) Ehdokkaani ovat seuraavat:
1. Joel Haahtela: Traumbach (3 pistettä)
2. Turkka Hautala: Kansalliskirja (2 pistettä)
Kolmas ehdokkaani olisi luultavasti ollut Juha Itkosen Hetken hohtava valo, jos olisin saanut kirjoitettua arvion siitä. Myös virallisen Finlandia-palkinnon voittanut Ulla-Lena Lundbergin Jää vaikuttaa varsin hyvältä alkupuoliskonsa perusteella, enkä ihmettelisi, jos se voittaisi tämänkin kisan. Veikkaan myös Aki Ollikaisen Nälkävuoden olevan vahvoilla, ja sen haluaisin itsekin lukea.
Jos Bloggerin ajastin suo, tämä juttu ilmestyy keskiviikkona 2.1. klo 10.00, kuten muutkin ehdokaslistat. Kilpailun tulokset julkaistaan samana päivänä klo 20.00.
----
...töttöröö,
TULOKSET:
1. Aki Ollikainen: Nälkävuosi
2. Ulla-Lena Lundberg: Jää
3. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
4. Sirpa Kähkönen: Hietakehto
5. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
6. Johan Bargum: Syyspurjehdus
Omatkin ehdokkaani pärjäsivät ihan kivasti, Hautala oli kahdeksas ja Haahtela yhdestoista.
Tämä oli mukavaa. Ensi kuussa olisi vuorossa käännöskirjojen vastaava kisa, Blogistanian Globalia, mutta saa nähdä jääkö minulta se väliin viimevuotisen blogilaiskuuteni takia.
Oi, ihana Kansalliskirja! <3
VastaaPoistaMinulla Haahtela jäi omaksi harmikseni pois listalta, mutta Traumbach ei kuitenkaan ole ihan oma suosikkini. Nyyh.
Kansalliskirja joo, jee! Traumbachin nosti ykköseksi se, kuinka pyörryksiin se minut viime vuonna sai. Täytyy myöntää, että toisella lukukerralla (tasan vuosi ensimmäisen jälkeen) en huumautunut ihan yhtä vahvasti, mutta Haahtela on silti aina Haahtela. :)
PoistaTavoitteenani olisi lukea Traumback vihdoin tänä vuonna, nyt kuulemastani H:n haastattelusta on jo niin paljon aikaa etten ehkä enää muista haastattelijan juonipaljastuksia. :)
VastaaPoistaHyvä hyvä, huutia mokomalle paljastelijalle!
PoistaOlinpas melkoinen selvännäkijä kun arvasin (tiesin!) Traumbachin saavan sinulta kolme pistettä! ;)
VastaaPoistaTraumbach ja Kansalliskirja ovat kumpikin ihania! <3 Erityisesti Traumbach on omalla Bubbling Under -listallani - jos ehdokkaita olisi saanut olla viimevuotiseen tapaan kuusi, Haahtelan kirja olisi ehdottomasti löytynyt listaltani.
Jee! Kristallipallosi oli oikealla taajuudella. :D Täytyyhän hullun Haahtela-fanin pitää mainettaan yllä!
PoistaMinäkin olisin kyllä helposti keksinyt monta ehdokasta lisää, jos en olisi ollut niin laiskimus ja jättänyt arvioita kirjoittamatta. Tänä vuonna voisi tosiaankin ryhdistäytyä...
Olin kyllä iloinen, kun Traumbach löytyi täältäkin. Kansalliskirjaan en yhtä paljon ihastunut, mutta mielihyvin suon sillekin nuo pisteet. Sillä tavalla jalo ihminen. :)
VastaaPoistaOi, kiitos jalomielisyydestä! :D Minäkin ilahduin kovasti Traumbachille antamastasi tuesta.
Poista