Kirjailijaesittely: Iris Murdoch

Se oli pienestä kiinni.

En välttämättä olisi ikinä tutustunut Iris Murdochin tuotantoon, ellen olisi osunut kirjastoon syksyllä 2009 juuri silloin, kun joku oli jättänyt kierrätyskärryyn hänen ensimmäisen suomennetun romaaninsa Kellon. Murdochin nimi oli minulle vain etäisesti tuttu eikä herättänyt oikeastaan mitään tuntemuksia. Kirja oli vanha, kansipaperiton. Jos se olisi ollut jokin muu, tylsemmältä vaikuttava Murdoch, olisin tuskin edes vaivautunut poimimaan sitä mukaan. Mutta onneksi se oli Kello, joka vangitsee huomion jo ensi riveillään.

Dora Greenfield jätti miehensä koska hän pelkäsi tätä. Kuusi kuukautta myöhemmin hän päätti palata miehensä luokse samasta syystä. Poissa oleva Paul, joka vainosi häntä kirjeillä, puhelinsoitoilla ja kuvitelluilla askelilla, joita Dora oli kuulevinaan portailta, oli alkanut muodostua vieläkin suuremmaksi piinaksi. Doraa vaivasi syyllisyydentunto, ja syyllisyydentunnon mukana seurasi pelko. Hän päätteli lopulta, että miehen läsnäolollaan aiheuttama ahdinko oli parempi kuin hänen poissaolonsa aiheuttama ahdinko.

Noiden rivien ansiosta kirja siis päätyi haltuuni, ja helmikuussa 2010 avasin sen pahaa aavistamattomana. Nyt pari vuotta myöhemmin Murdoch-hyllyni on tämän näköinen:



Jean Iris Murdoch syntyi Dublinissa 1919 keskiluokkaisten vanhempien ainoaksi lapseksi. Perhe muutti pian Lontooseen. Iris pärjäsi koulussa ja opiskeli Oxfordissa kieliä ja historiaa. Hän liittyi 30-luvun lopulla Britannian kommunistiseen puolueeseen mutta erosi siitä 40-luvulla. Sodan alkuvuosina hän työskenteli virastossa Lontoossa, myöhemmin pakolaisleireillä Keski-Euroopassa. Sodan jälkeen olivat vuorossa filosofian jatko-opinnot Cambridgessa mm. Wittgensteinin johdolla. Vuonna 1948 Murdoch sai opetustöitä Oxfordista ja muutti kaupunkiin loppuiäkseen.

Yliopistovuosinaan Murdoch tapasi paitsi kuuluisia filosofeja, myös monia kirjailijoita. Hänen sosiaalinen elämänsä oli vilkasta ja sen ajan mittapuulla ilmeisen vapaamielistäkin – hänellä oli useita rakastajia, tiettävästi myös joku rakastajatar. Vuonna 1956 Murdoch sitten meni naimisiin professori John Bayleyn kanssa, ja he ehtivät elää yhdessä yli neljäkymmentä vuotta.

Murdochin ensimmäinen kirjallinen teos oli vuonna 1953 julkaistu Sartre: Romantic Rationalist. Myöhemmin hän kirjoitti muutamia muitakin filosofisia teoksia ja oli käsittääkseni melko arvostettu filosofi. Parhaiten Murdoch kuitenkin tunnetaan romaanikirjailijana, eikä ihme, sillä häneltä julkaistiin yhteensä peräti 26 romaania vuosina 1954–1995. Kirjailijan elämän loppu oli ankea: Alzheimerin tauti vei sanat ja toimintakyvyn, ja Murdoch kuoli 79-vuotiaana helmikuussa 1999.



Murdoch kirjoitti kirjansa käsin eikä ikinä sallinut minkäänlaista editointia. Hänen kaikki romaaninsa julkaisi ensimmäisenä lontoolainen Chatto & Windus, ja pokkareina niitä ovat julkaisseet mm. Penguin ja Vintage. Vaikka kirjat eivät olleet mitään bestsellereitä, hän nautti kuitenkin kohtalaista suosiota ja voitti Booker-palkinnonkin (kirjasta The Sea, the Sea vuonna 1978). Vuonna 1987 Murdoch jopa "aateloitiin" Dame of the British Empire -arvonimellä. Englanninkielisessä maailmassa häntä ei varmasti ole unohdettu missään vaiheessa, ja kuolemansa jälkeen hän tuli tutuksi uusille sukupolville Iris-elokuvan myötä.

Suomessakin Murdochia luettiin, ja ainakin yliopistomaailmassa hän oli melko suosittu kirjoista tehtyjen gradujen määrästä päätellen. Romaaneja suomennettiin yhteensä yhdeksän: kuusi 60-luvulla (WSOY) ja kolme 80-luvulla (Weilin+Göös). Kirjojen pienehköt painokset myytiin kuitenkin loppuun jo vuosikymmeniä sitten, eikä kovin moni tunnu enää muistavan Murdochia, vaikka syytä olisi.

Murdochin romaanit ovat täynnä monimutkaisia ihmissuhteita ja kiinnostavaa henkilökuvausta. Kirjailijoita, taiteilijoita, näennäisen harmaita virkamiehiä, entisiä nunnia, itsenäisiä naisia, homoja, nahjuksia, hienostoa, salaviisasta palvelusväkeä, pyhimyksiä ja pirullisia juonittelijoita. Yksi rakastuu, toinen ei, kolmas saattaa vaikka kuolla. Yllättäviä juonenkäänteitä riittää, samoin dramatiikkaa ja huumoriakin.

Murdochia voi lukea hyvänä viihteenä, mutta hän antaa lukijalle myös paljon ajateltavaa. Keskinäisten suhdekiemuroidensa lisäksi monet kirjojen hahmoista käyvät jatkuvaa kamppailua itsensä kanssa, moraalisia dilemmoja riittää. Kirjailijan tausta filosofina paistaa läpi, ja kirjat sisältävät monenlaista yleisluonteistakin pohdintaa. Joskus filosofointi uhkaa mennä minulta vähän yli, mutta seuraavana hetkenä Murdoch saattaa yllättää kiteyttämällä elämästä jotain olennaista (kuten The Black Prince -kirjassa):

The division of one day from the next must be one of the most profound peculiarities on this planet. It is, on the whole, a merciful arrangement. We are not condemned to sustained flights of being, but are constantly refreshed by little holidays from ourselves. We are intermittent creatures, always falling to little ends and rising to little new beginnings. Our soon-tired consciousness is meted out in chapters, and that the world will look quite different tomorrow is, both for our comfort and our discomfort, usually true.

Joissakin kirjoissa on miespuolinen minäkertoja, mutta useimmiten Murdoch käyttää kaikkitietävää kertojaa, joka keskittyy eri henkilöihin yksi kerrallaan. Tämä onkin järkevä ratkaisu, sillä kirjoissa on usein monta keskeistä hahmoa ja heidän lisäkseen sivuhenkilöitä, joista jonkun rooli saattaa osoittautua odotettua tärkeämmäksi. Kirjat piirtävät kiehtovaa kuvaa ajasta, jota ei enää ole. Puhelinkoppeja käytettiin ahkerasti, ja Lontoossa jaettiin postikin ilmeisesti ainakin kaksi kertaa päivässä, joten kirjeenvaihtoa voitiin käydä hyvinkin tiuhaan. Kirjeet ovatkin monessa kirjassa tärkeässä roolissa – ne kuljettavat tarinaa, unohtuvat vääriin paikkoihin ja toimivat myös kätevinä huijausvälineinä.

Meillä ei ole kirjeitä, meillä on blogeja. Tästä tulee nyt kyllä törkeän pitkä postaus, mutta minun on ihan pakko kirjoittaa lyhyet kuvaukset kaikista lukemistani kirjoista, koska en halua jättää hommaa puolitiehen. Ainahan voin käyttää tätä omana muistilistanani, ja jos joku muukin jaksaa lukea näitä juttuja, se on pelkkää plussaa... Tähditys on lähinnä suuntaa antava – omassa Murdoch-asteikossani on vain kolme tasoa: hyvä, parempi ja paras.



Under the Net (1954)
• luettu 12/2010, hyllyssä (253 sivua)
Esikoisromaani kertoo lontoolaisesta kirjailijanuorukaisesta. Boheemielämää, kadonnut käsikirjoitus, uudelleen löytynyt nuoruudenrakastettu, retkiä Pariisiin, kuutamouintia Thamesissa... Ihastuttava pikku tarina.
****½

The Flight from the Enchanter (1956)
• luettu 10/2010, hyllyssä (287 s.)
Toisen kirjan hahmoihin kuuluvat mm. koulunsa keskeyttänyt nuori tyttö, hieroglyfeihin hukkuva tutkija, ompelijana toimiva pakolaisnainen ja taidelehden päätoimittaja. Taustalla naruja vetelee salaperäinen Mischa Fox, ensimmäinen Murdochin "kaikkivaltiaista" keskushahmoista, jollaisia esiintyy useassa kirjassa. Tämä on esikoisteosta hieman synkempi tapaus, mutta välillä suupielet kääntyvät myös ylöspäin.
****



The Sandcastle (1957)
Hiekkalinna (suom. Mikko Kilpi 1965)
• luettu englanniksi 4/2010 ja suomeksi 5/2011
• hyllyssä englanniksi (313 s.) ja suomeksi (339 s.)
Tämä oli yksi ensimmäisenä lukemistani Murdocheista ja kuuluu edelleen suurimpiin suosikkeihini. Vaimonsa tossun alla olevan keski-ikäisen opettajan rauhallinen perhe-elämä järkkyy, kun kuvioihin astuu nuori taidemaalari. Murdoch kutoo juonta niin taitavasti, että lukija voi aavistella tapahtumien kehitystä jo ennen kuin päähenkilö tajuaa itse mitään. Tämä on paitsi koukuttava ihmissuhdetarina, myös todella jännittäväksi yltyvä selviämiskertomus, jonka loppuratkaisukin on melko nerokas. Kirja ilmestyi suomeksi hieman jälkijunassa, mutta hyvä kun ilmestyi.
*****



The Bell (1958)
Kello (suom. Mikko Kilpi 1961)
• luettu suomeksi 2/2010
• hyllyssä englanniksi (320 s.) ja suomeksi (329 s.)
Tästä hurahdukseni siis alkoi. Jutun alussa siteeraamani ensimmäinen kappale asettaa tahdin, joka ei juuri hellitä missään vaiheessa. Kirjan tapahtumat keskittyvät luostarin viereen perustettuun maallikkoyhteisöön, jossa majailee monenlaista väkeä, ei ollenkaan niin hurskasta kuin miltä ensisilmäyksellä näyttäisi. Henkilökaarti on yksi Murdochin kirjavimmista. Päähenkilöllä Doralla riittää ihmeteltävää, eikä hän suinkaan itsekään ole mikään viaton pulmunen. Välillä heittäydytään uskonnollisen pohdiskelun pariin, mutta se ei häiritse yhtään, kun tapahtumat pitävät lujasti otteessaan.
*****



A Severed Head (1961)
• luettu 5/2010, hyllyssä (205 s.)
Tässäpä malliesimerkki Murdochin kehittämistä monimutkaisista rakkauskuvioista. Meinasin yrittää kuvailla juonta, mutta kaksi vuotta lukemisen jälkeen en enää muista tarkasti, kuka oikein rakasti ketä. Joku kuvasi kirjaa näin: "less philosophising and more shagging". Pelkkä huviretki tämä ei kuitenkaan ole, vaan vakaviakin teemoja sivutaan. Ei ehkä ihan klassikko, mutta kirjasta tehty elokuva olisi mielenkiintoista nähdä.
****



An Unofficial Rose (1962)
Epävirallinen ruusu (suom. Eila Pennanen 1963)
• luettu englanniksi 5/2010
• hyllyssä englanniksi (348 s.) ja suomeksi (334 s.)
Tapahtumat käynnistyvät hautajaisista. Leskimies taitaa kaivata vanhaa rakastajatartaan enemmän kuin vaimoaan, ja ruusunviljelijäpoikakin on tyytymätön avioelämäänsä. Luvassa on melkoista tunteiden vuoristorataa.
****



The Unicorn (1963)
Yksisarvinen (suom. Eila Pennanen 1964)
• luettu suomeksi 3/2010
• hyllyssä englanniksi (270 s.) ja suomeksi (302 s.)
Nuori kotiopettajatar ei voi aavistaa, millaiseen soppaan sekaantuu ottaessaan vastaan pestin kaukaisessa rannikkokylässä. Kartanossa vallitsee todella omituinen ja uhkaava tunnelma, eikä opettajatar meinaa ymmärtää, mistä on kyse. Ja sitten kun ymmärtää, ei silti meinaa uskoa. Tämä oli toinen Murdochini, enkä osannut täysin arvostaa sitä heti Kellon jälkeen, mutta myöhemmin tarina on kasvanut mielessäni.
****½



The Italian Girl (1964)
Italialaistyttö (suom. Eila Pennanen 1966)
• luettu suomeksi 4/2010
• hyllyssä englanniksi (214 s.) ja suomeksi (194 s.)
Mies palaa lapsuudenkotiinsa äitinsä hautajaisiin. Talossa asuu miehen omituinen veli perheineen ja palvelijoineen. Mies haluaisi häipyä heti hautajaisten jälkeen, mutta talon asukit vaativat häntä jäämään, ja niin hän joutuu keskelle melkoista tapahtumaketjua, jossa itse kukin saa kokea yllättäviäkin tunteita.
****



The Red and the Green (1965)
• luettu 1/2011, hyllyssä (280 s.)
Tämä kirja eroaa Murdochin muusta tuotannosta kahden seikan takia: se tapahtuu kokonaan Irlannissa ja sijoittuu tarkasti määritettyyn historialliseen ajankohtaan, Irlannin itsenäistymiskahinoiden alkusoittoon keväällä 1916. Erään suvun kohtaloita kuvaava tarina ei ole Murdochin ikimuistoisimpia, vaikka tapahtumia ja toimintaa kyllä riittää.
***½



The Time of the Angels (1966)
Enkelten aika (suom. Eila Pennanen 1969)
• luettu suomeksi 3/2010
• hyllyssä englanniksi (235 s.) ja suomeksi (263 s.)
Pappilassa on uusi pappi, mutta miksi hän ei ota seurakuntalaisia vastaan? Osoittautuukin vähitellen melkoiseksi pirulaiseksi koko mies. Ja palvelijoilla on omat murheensa. Tarina on synkeä, muttei liian ahdistava.
****



The Nice and the Good (1968)
• luettu 11/2010, hyllyssä (362 s.)
Tämä tapahtuu kahdessa paikassa: Lontoossa ja rannikolla. Idyllistä rantaelämää – ja epäilyttävä itsemurha, pettämistä ja kiristystä, keskitysleiritraumoja, nuorison äkkipikaisia ratkaisuja. Monipuolinen ja jännä tarina.
****½

Bruno's Dream (1969)
• luettu 2/2012, hyllyssä (269 s.)
Vanha Bruno odottaa kuolemaa seuranaan vain postimerkkikokoelma ja hämähäkit. Sekä pari hoitajaa ja sukulaista: avulias vävy ja etäinen poika. Kaikki ovat kokeneet menetyksiä ja yrittävät tulla toimeen kuka mitenkin. Rakkaus iskee jälleen yllättäen ja monesta suunnasta, eivätkä osapuolet tunnu löytävän tasapainoa.
****



A Fairly Honourable Defeat (1970)
• luettu 5/2011, hyllyssä (447 s.)
Murdochin ihmissuhdesoppaa sakeimmillaan ja makeimmillaan! Tai makea on kyllä väärä sana – tämä juonittelu ei sisällä pisaraakaan siirappia. Shakespearemaisen tragikomedian moottorina on kiero miekkonen, joka manipuloi ja johdattelee muita hahmoja mielensä mukaan.
****½

An Accidental Man (1971)
• luettu 7/2011, hyllyssä (447 s.)
Murdoch marssittaa näyttämölle sekalaisen sakin, johon ihastuin alkuhämmennyksen jälkeen siinä määrin, että meinasin valvoa koko kesäyön kirjan parissa. Kaiken keskellä on onnettomuusmies, joka tarkoittaa hyvää mutta saa aikaan vain sotkua. Dramaattisten tapahtumien lisäksi kirjassa on mainioita juhlakuvauksia, enkä ihmettelisi, vaikka Carol Shields olisi saanut niistä inspiraatiota Larryn juhliin.
****½



The Black Prince (1973)
• luettu 12/2011, hyllyssä (416 s.)
(Wikipedia väittää tämänkin olevan suomennettu, mutta en usko sen pitävän paikkaansa, koska en ole löytänyt mitään todisteita. Viroksi kirja sen sijaan on käännetty hauskalla nimellä Must prints.)
Vanha kirjailija on lähdössä rauhalliseen paikkaan kirjoittamaan sen kirjan, josta on aina haaveillut. Matkaan tulee kuitenkin monia mutkia: ex-vaimon yllättävä paluu, siskon avioero, tuttavapariskunnan kriiseily ja kaiken kukkuraksi täysin odottamaton ja sopimaton rakastuminen. Tästä kirjasta ei draamaa puutu, mutta kerronta on sen verran hykerryttävää, että naamaa on vaikea pitää peruslukemilla vakavissakaan kohdissa. Lopuksi erikoinen kehyskertomus meinaa asettaa kaiken uuteen valoon, mutta itse en ole vakuuttunut siitä käänteestä.
****½

The Sacred and Profane Love Machine (1974)
• luettu 8/2011, hyllyssä (366 s.)
Muutamassakin Murdochin kirjassa on ihmisiä, jotka eivät missään nimessä saisi joutua tekemisiin keskenään, mutta kumma kyllä he yleensä lopulta joutuvat. Tässäkin teoksessa kaksoiselämää viettävän miehen kaksi elämää ajautuvat törmäyskurssille ja pyhä rakkaus kohtaa pahan. Seuraukset eivät kuitenkaan ole ollenkaan sellaiset, mitä antisankarimme odotti. Herkullista jälkeä.
****½



A Word Child (1975)
• luettu 12/2010, hyllyssä (391 s.)
Saanko esitellä: pahin aukko kokoelmassani. A Word Child on mielestäni Murdochin parhaita, ilmeisen aliarvostettu teos tuotannon keskikaudelta. Pääosassa on melko rauhallista elämää viettävä virkamies, jolla on menneisyydessään synkkä salaisuus. Eräänä päivänä hän kokee valtavan järkytyksen kuullessaan, että saa kollegakseen henkilön, jonka olisi halunnut unohtaa jo vuosia sitten. Välienselvittely on väistämättä edessä, ja mikä pahinta, mies uhkaa toistaa vanhan virheensä...
*****

Henry and Cato (1976)
• luettu 12/2010, hyllyssä (352 s.)
Henry ja Cato ovat lapsuudenystävät ja entiset naapurukset, joita elämä on kuljettanut täysin eri suuntiin. Toinen on kiertänyt maailmaa, toinen panostanut henkisiin asioihin. Kun tuhlaajapoika palaa kotiin veljensä kuoltua, hän huomaa kaiken muuttuneen. Naapurissa asuu edelleen joku, joka vetää häntä puoleensa, mutta veljen kaupunkiasunnosta löytyy outo nainen. Tähän päälle vielä sokeeraava kidnappaus, niin johan nyt on markkinat.
****



The Sea, the Sea (1978)
Meri, meri (suom. Paavo Lehtonen 1981)
• luettu englanniksi 6/2010 ja suomeksi 5/2011
• hyllyssä englanniksi (502 s.) ja suomeksi (541 s.)
Meri on tärkeä elementti monissa Murdochin kirjoissa, ja tässä se on välillä melkeinpä pääroolissa. Eläköitynyt teatteripersoona muuttaa rannikolle erakoituakseen, mutta vanhoista piireistä ei niin vain päästäkään eroon. Ympärillä alkaa pyöriä naisia ja nöyristelijöitä häiriöksi asti, vaikka mies kaipaa vain sitä yhtä, jota ei enää voi saada. Vai voiko sittenkin? Tapahtumat paisuvat myyttisiin mittasuhteisiin, eikä lukija voi muuta kuin käännellä sivuja ja pyöritellä päätään. Tämä kirja voitti siis Booker-palkinnon ja kuuluu muutenkin kirjailijan arvostetuimpiin.
****½



Nuns and Soldiers (1980)
Nunnia ja sotilaita (suom. Eva Siikarla 1983)
• luettu suomeksi 8/2010
• hyllyssä englanniksi (512 s.) ja suomeksi (528 s.)
Mies kuolee ennen aikojaan ja jättää jälkeensä lesken sekä joukon muita surijoita, jotka olivat kaikki tavalla tai toisella riippuvaisia hänestä. Porukan jäsenet kuitenkin lohduttavat toisiaan ja elämä jatkuu. Leskelläkin riittää uusia kosijoita, eikä hänen sulhasvalintansa miellytä muita. Seuraa monenlaista juonittelua ja kieroilua. Seikkailu sijoittuu osin Ranskan maaseudulle, jota Murdoch kuvaa melkoisen ihastuttavasti.
****½



The Philosopher's Pupil (1983)
• lukematta, hyllyssä (558 s.)
Tätä olen säästellyt kahdesta syystä: a) tuntuu turvalliselta, kun hyllyssä on jotain lukematonta Murdochia, ja b) pikkuisen pelkään tämän sisältävän liikaakin sitä filosofointia. Olen kuitenkin kohtalaisen varma, että sitten kun lopulta alan lukea kirjaa, se nappaa minut otteeseensa niin kuin kaikki muutkin ovat tehneet.

The Good Apprentice (1985)
Hyvä oppilas (suom. Raija Mattila 1987)
• luettu suomeksi 8/2010
• hyllyssä suomeksi (736 s.)
Nuoren päähenkilön elämä mustuu heti ensimmäisillä sivuilla, kun hän ajattelemattomuuttaan aiheuttaa ystävänsä kuoleman. Miestä soimaa niin omatunto kuin vainajan äitikin, joka lähettelee hänelle kauheita vihakirjeitä. Mies päättää lähteä etsimään isäänsä ja löytää tämän maaseudulta merkillisestä linnamaisesta talosta. Isä on taiteilija ja itsekin tosi kummallinen, ja hänen uudessa perheessäänkin on jotain outoa. Kirja on Murdochin paksuin, mutta se tuli ahmaistua nopeasti.
****½

The Book and the Brotherhood (1987)
• lukematta, puuttuu hyllystä

The Message to the Planet (1989)
• lukematta, puuttuu hyllystä



The Green Knight (1993)
• lukematta, hyllyssä (472 s.)
Tämän aion lukea seuraavaksi. Toistaiseksi ainoa uutena ostamani Murdoch, kaikki muut olen metsästänyt käytettyinä.

Jackson's Dilemma (1995)
• luettu 9/2010, puuttuu hyllystä
Murdochin viimeiseksi jäänyt teos. Tätä kirjoittaessaan hän kärsi jo Alzheimerin taudin ensioireista, ja onkin sanottu, että kirjassa on epäjohdonmukaisuuksia. Itse en huomannut mitään sen ihmeellisempää, mutta jotenkin vähän väsähtäneeltä tämä tarina vaikutti, vaikka peruskuvio onkin kiinnostava: miksi nuori morsian päättää perua häät viime hetkellä?
***½

Siinä kaikki romaanit. 22 luettu, 4 vielä jäljellä.

Lisäksi on olemassa pari muuta teosta:



Something Special (1957/2000)
• luettu 1/2012, hyllyssä (55 s.)
Tämä novelli julkaistiin alun perin jossain kokoelmassa, ja omiin kansiinsa se pääsi vasta kirjailijan kuoleman jälkeen. Ajatuksia herättävä pieni kirja kertoo tytöstä, joka ei ole kovin ihastunut kosijaansa vaan kaipaisi jotain erikoisempaa. Vanhemmat kuitenkin painostavat, ja vaihtoehdot tuntuvat olevan vähissä.
****

A Year of Birds (1978)
• lukematta, puuttuu hyllystä
Runokokoelma, jonka haluaisin kovasti saada käsiini.

Murdochista on kirjoitettu myös useita elämäkertoja, joista olen lukenut kaksi.



John Bayley kirjoitti vaimostaan koskettavan muistelmateoksen tämän ollessa vielä elossa: Iris (1998) / Elegia Irikselle (suom. Raija Mattila 2001). Iris-elokuvakin perustuu juuri tähän kirjaan.

Peter J. Conradin kirjoittama yli 600-sivuinen elämäkerta Iris Murdoch – a Life ilmestyi vuonna 2001, ja kahlasin sen läpi viime kesäkuussa. Conradi antaa todella kattavan selonteon Murdochin elämästä. Hän käsittelee ehkä hieman turhankin perusteellisesti Iriksen nuoruusvuosia, ja kirjailijan uraan päästään käsiksi vasta kirjan puolivälin jälkeen. Toki on kiinnostavaa kuulla, keitä kaikkia tärkeitä ihmisiä Murdoch tunsi. Hän oli läheisissä väleissä esim. ranskalaisen kirjailijan Raymond Queneaun kanssa. Yksi Murdochin rakastajista oli myöhemmin Nobel-palkinnon saanut Elias Canetti, joka ei ilmeisimmin ollut kovin mukava mies, mutta ainakin Iris sai hänestä hyvää materiaalia kirjojensa tyrannihahmoja varten. Murdochin ensimmäinen romaani onkin omistettu Queneaulle ja toinen Canettille; Bayleyn vuoro oli vasta kolmantena. Suomennoksista omistukset on jostain kumman syystä jätetty pois.

Muutama kotimainen blogi-ihminen on ilmaissut aikomuksensa tutustua Murdochin tuotantoon, mutta juuri kukaan ei tietääkseni ole häntä vielä lukenut. Eräs poikkeus on Zephyr, joka mainitsee Meri, meri -kirjan yhdeksi suosikeistaan. Myös J:n ja Clarissan tiedän lukeneen Murdochia. Onko muita lukeneita? Tunnustakaa heti!

Toivon, että tämä massiivinen pläjäys ei pelota potentiaalisia lukijoita pois vaan kenties jopa innostaa jotakuta kokeilemaan itse, olisiko Murdochista mihinkään. Kirjoja saa alkukielisinä suht helposti, ja suomennoksia löytyy hyvin varustetuista kirjastoista – jos ei suoraan hyllystä, niin ehkä varastosta.

Jos joku on jaksanut rullata tänne asti, on kyllä ansainnut hatunnoston. Niinpä järjestän taas pienen arvonnan, jossa on palkintoina yksi kansipaperiton Kello sekä The Nice and the Good -pokkari (jossa on erilainen kansi kuin ylempänä olevassa kuvassa). Myös jälkimmäinen alkaa ihan lupaavasti, vai mitä sanotte:

A head of department, working quietly in his room in Whitehall on a summer afternoon, is not accustomed to being disturbed by the nearby and indubitable sound of a revolver shot.

Jos jompikumpi tai molemmat kirjat kiinnostavat, ilmoittaudu sunnuntaihin 8.4. mennessä. Kiitos ja kumarrus!

Michael, Haruki ja kultahattu taikavuorella

Joskus tuntuu, että kaikki liittyy kaikkeen. Lokakuussa luin F. Scott Fitzgeraldin The Great Gatsbyn eli Kultahatun. Tammikuussa kuuntelin Joel Haahtelan haastattelun, jossa hän mainitsi Thomas Mannin Taikavuoren erääksi Traumbachia inspiroineista teoksista (ilmeisesti lähinnä alkuasetelman suhteen). Ja helmi–maaliskuussa luin melkein peräkkäin kaksi kirjaa, joissa molemmissa puhuttiin sekä Kultahatusta että Taikavuoresta! Ensimmäisen kirjan viittaukset kuittasin hauskana yhteensattumana, mutta kun törmäsin samoihin nimiin toisessakin kirjassa, aloin jo epäillä jonkinlaista salaliittoa (kuka ohjailee lukuvalintojani?).



Michael Cunninghamin By Nightfall (Illan tullen) ja Haruki Murakamin Norwegian Wood ovat molemmat upeita kirjoja, haikean kauniita kuin kesän muisto viimeisenä kuulaana syyspäivänä, ensilumen jo roikkuessa ilmassa. Varsinkin surumielinen Norwegian Wood oli minulle hyvin lähellä täydellistä lukuelämystä.

Cunninghamin päähenkilö on keski-ikäinen newyorkilainen taidekauppias 2000-luvulla, Murakami kertoo 1960-luvun lopun japanilaisopiskelijasta. Kaksi varsin erilaista miestä, joita kuitenkin yhdistää tietynlainen melankolia, vieraantuneisuus ja ulkopuolisuuden tunne. Taikavuorta en ole vielä lukenut, mutta Kultahattuhan on kuin tehty näihin tunnelmiin. Cunninghamin Peterille tulee Gatsby mieleen asiakaskäynnillä maaseudulla, Murakamin Toru puolestaan lukee Kultahattua yhä uudelleen ja saa sen ansiosta uuden ystävänkin.

By Nightfallista ja Norwegian Woodista voi varsin hyvin nauttia, vaikkei olisi ikinä Kultahatusta kuullutkaan. Fitzgeraldin kirjan tuntemus antaa kuitenkin lukukokemukseen mukavan pienen lisämausteen – jokin tällaisessa intertekstuaalisuudessa viehättää. Ehkä yhteiset lukukokemukset tuovat kirjailijan entistä lähemmäksi lukijaa tai tutun tarinan siirtäminen uuteen kontekstiin aiheuttaa ahaa-elämyksiä. Toki lukija voi myös tuntea itsensä sivistyneeksi, kun ymmärtää tämänkin viittauksen... Joskus pelkkä toisen kirjailijan nimen mainitseminen riittää (kuinka ilahduinkaan esimerkiksi silloin, kun Carol Shieldsin kirjassa vilahti yllättäen Iris Murdoch).

Kultahattu tuntuu olevan suosittu viittauskohde. Jokke kertoo teoksen esiintyneen parissakin John Irvingin kirjassa (jotka olen lukenut niin kauan sitten, että silloin en tosiaan välttämättä ollut kuullut koko Fitzgeraldista) ja yhdessä Joyce Carol Oatesin teoksessa. Eivätkä nämä varmasti ole ainoita tapauksia.

Koska en keksi mitään nasevaa lopetusta, jätän teidät Gatsbyn juhlien tunnelmiin:
Newyorkilaiset autot seisovat viidessä rivissä ajotiellä, ja halleissa, salongeissa ja rannoilla näkyy iloisia värejä, ajan outoja uusia tukkalaitteita ja iltaviittoja, kuin unelmia. Baaritarjoilu on täydessä vauhdissa, ja ulkona puistossa kiidätetään cocktailtarjotinta toisensa jälkeen, kunnes ilma kaikuu rupatusta ja naurua, huolettomia vihjailuja ja hetkessä unohdettuja esittelyjä, ja naiset jotka eivät koskaan ole saaneet selvää toistensa nimestä tervehtivät riemukkaasti toisiaan.

Sata luettavaa

Viime viikolla Karoliina julkaisi TBR100-listansa ja innoitti useat muut kirjabloggaajat tekemään samoin. Täten liityn iloiseen joukkoon listaamalla sata kirjaa, jotka haluaisin lukea viiden seuraavan vuoden aikana.

Kelpuutin listalle vain yhden kirjan kultakin kirjailijalta. Ajattelin ensin valita kaikki kirjat omasta hyllystä, mutta kiinnostavia ei ollutkaan ihan tarpeeksi, joten lopulta mukaan pääsi 76 omaa kirjaa. Monet kirjailijoista ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia, joiltakin olen jo lukenut melkein koko tuotannon. Satasen täyteen saamiseksi listasin myös 24 sellaista kirjaa, jotka pitää hankkia luettavaksi jostain muualta.


Kuva suurenee klikkaamalla. Siinä on 75 kirjaa – kuka keksii, mikä puuttuu? ;)

Omat
1. Peter Ackroyd: Chatterton
2. Hannu Aho: Pelistä pois
3. Monica Ali: Brick Lane
4. Clare Allan: Poppy Shakespeare
5. Martis Amis: Keltainen koira
6. Paul Auster: The New York Trilogy
7. Michael Azerrad: Our Band Could Be Your Life
8. Johan Bargum: Kolme, kaksi, yksi (10.4.2012)
9. John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
10. Kristina Carlson: Maan ääreen
11. Bo Carpelan: Alkutuuli
12. Jonathan Carroll: Valkoiset omenat
13. Michael Cunningham: Koti maailman laidalla
14. Emma Donoghue: Room
15. Roddy Doyle: Antaa soittaa
16. Geoff Dyer: Paris Trance (13.10.2012)
17. Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides
18. Jonathan Franzen: Freedom
19. Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin
20. Günter Grass: Kampela
21. Satu Grönroos: Lumen syli (12.12.2012)
22. Daniil Harms: Sattumia
23. Johan Harstad: Ambulanssi
24. Samantha Harvey: The Wilderness
25. Aaro Hellaakoski: Valitut runot
26. Laura Honkasalo: Lumen saartama kahvila
27. Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina (17.4.2012)
28. Yasunari Kawabata: Kioto
29. Sue Monk Kidd: The Secret Life of Bees
30. Christer Kihlman: Kallis prinssi
31. Milan Kundera: Identiteetti
32. Leena Lander: Tummien perhosten koti
33. Harper Lee: To Kill a Mockingbird
34. Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia
35. Andrea Levy: Never Far from Nowhere
36. Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio
37. Eeva-Liisa Manner: Varokaa, voittajat
38. Katherine Mansfield: The Garden Party
39. Merete Mazzarella: Silloin en koskaan ole yksin
40. Carson McCullers: The Member of the Wedding
41. Alice McDermott: Hurmaava mies
42. Ian McEwan: Ajan lapsi
43. Miettinen: Muistelmat
44. Yukio Mishima: Kultainen temppeli
45. Lorrie Moore: A Gate at the Stairs
46. Haruki Murakami: What I Talk About When I Talk About Running (27.6.2012)
47. Iris Murdoch: The Green Knight (11.7.2012)
48. Michael Ondaatje: Englantilainen potilas
49. Martin Page: Maailmanloppuihin tottuu
50. Jukka Pakkanen: Juna San Pellegrinoon
51. Tom Perrotta: The Abstinence Teacher (20.10.2012)
52. Per Petterson: Hevosvarkaat
53. DBC Pierre: Vernon God Little
54. J. P. Pulkkinen: Kaikki onnelliset perheet
55. Rodney Rothman: Early Bird
56. Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo
57. Kauko Röyhkä: Oskar Koposen seikkailut
58. Bernhard Schlink: Kotiinpaluu
59. Carol Shields & Blanche Howard: A Celibate Season (8.4.2012)
60. Lionel Shriver: Poikani Kevin
61. Alan Sillitoe: Lauantai-illasta sunnuntaiaamuun
62. Helena Sinervo: Runoilijan talossa
63. Zadie Smith: White Teeth
64. Deborah Spungen: Nancy
65. John Steinbeck: Travels with Charley
66. Otto Talvio: Biff! Bang! Pow!
67. Donna Tartt: The Little Friend
68. Colm Tóibín: The Master
69. Brady Udall: The Miracle Life of Edgar Mint
70. Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja (12.7.2013)
71. Evelyn Waugh: Mennyt maailma
72. Irvine Welsh: The Bedroom Secrets of the Master Chefs
73. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
74. Oscar Wilde: The Picture of Dorian Gray
75. Robert McLiam Wilson: Ripley Bogle
76. Richard Yates: The Easter Parade

Vieraat
* 77. Julian Barnes: The Sense of an Ending (20.4.2012)
78. Jacques Bonnet: Kirjaston henget
79. Peter Cameron: The Weekend (3.7.2013)
80. Truman Capote: Breakfast at Tiffany's
81. Chris Cleave: Little Been tarina
* 82. Jenny Downham: Ennen kuin kuolen
83. David Foenkinos: Nainen jonka nimi on Nathalie
84. Claudie Gallay: Tyrskyt
85. Roy Jacobsen: Ihmelapset
86. Olli Jalonen: Poikakirja
* 87. Karl Ove Knausgård: Taisteluni (ensimmäinen kirja) (14.2.2013)
88. Adam Langer: California Avenue
89. Thomas Mann: Taikavuori
90. Aila Meriluoto: Peter-Peter
91. Miika Nousiainen: Metsäjätti (3.10.2012)
92. Paul Murray: Skippy Dies
* 93. Håkan Nesser: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä (26.6.2012)
94. Joyce Carol Oates: Putous
95. Asko Sahlberg: Yhdyntä (29.4.2012)
* 96. James Salter: Kiitävät vuodet
* 97. Eeva Tikka: Hiljainen kesä (24.6.2012)
98. Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää
99. Marja Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle
100. Sarah Waters: Vieras kartanossa

(Luetut viherretty.)
(Tähdellä merkityt hankittu omaan hyllyyn listan julkaisun jälkeen.)

Saas nähdä, miten äijän käy! Voin yrittää tehdä tilannekatsauksen vaikka aina kevätpäiväntasauksen aikaan (olettaen, että blogi pysyy pystyssä). Oikeasti olisin tyytyväinen, jos saisin luettua listalta 10–15 kirjaa vuodessa – muutakin mielenkiintoista tulee kuitenkin koko ajan vastaan.

Mitäs näistä te olette lukeneet tai haluaisitte lukea? Mitä kannattaisi priorisoida, mitä työntää takavasemmalle?

Omat listansa ovat julkaisseet ainakin Karoliina (jonka listalta olen lukenut 20 kirjaa), Aletheia (18), Laura (14), Sara (13), Katja (12), Sanna (12), Tintti (12), Liisa (11), Suketus (9), Mari A. (8), Satu (7) ja Luru (4). Meinasin myös laskea, montako samaa kirjaa listallani on kunkin kanssa, mutta rajansa tilastonikkaroinnillakin... Aika monta niitä on joka tapauksessa.

Turkka Hautala: Kansalliskirja

Turkka kirjoitti episodiromaanin ja tavallisen, kolmanneksi siirtyikin lyhytproosaan. Pekka osti kirjan tuoreeltaan, hihitteli sohvalla pitkin iltaa. Vääksyssä paloi valo yömyöhään, Tammisen Petri ei saanut unta.

****½

Levyostoksia ja kirjamessuja

Alkajaisiksi oli tarkoitus kehaista, etten ole ostanut yhtään kirjaa edellisen jutun jälkeen, mutta aikomus vesittyi, kun kirppikseltä löytyi eurolla Michael Ondaatjen Englantilainen potilas (Otavan kirjasto 1993). Odotan hyviä lukuhetkiä, kirjaa on täsmäsuositeltu minulle. Elokuvastakin muistaakseni pidin, mutta siitä on niin kauan, että juoni on sopivasti unohtunut.

Mutta ostinpa pitkästä aikaa myös kolme levyä! Joululahjakortilla tosin, mutta kuitenkin, ihka aitoja muovilätkylöitä.



Kaksi kotimaista uutuutta lienevät jo tuttuja kaikille asianharrastajille. Suomen indiepopparien lipunkantajaksi nousseen Burning Heartsin kakkosalbumi Extinctions on tyylikäs ja kunnianhimoinen paketti. Ehkä pikkuisen liiankin – levy on nimittäin toistaiseksi jäänyt vähän etäiseksi eikä ole onnistunut hurmaamaan minua debyytin malliin. Black Twigin rosorokillekin lämpenin hieman hitaasti, mutta kun Paper Trees -albumi kolahti, se kolahtikin kunnolla. Vuoden paras levy tähän mennessä!

Kolmas ostos on Oulusta tilattu alelevy (mitenkäs tuntuu, että nykyään tulee jatkuvasti tilailtua jotain Oulusta?). Skottilainen Attic Lights on julkaissut vain yhden levyn, Friday Night Lights (2008), mutta se onkin hieno aurinkoinen paketti, jota voi varauksetta suositella vaikkapa Teenage Fanclubin ystäville. Parasta levyllä on avausbiisi Never Get Sick of the Sea (jota ei näköjään pysty upottamaan tähän, mutta käykää silti kuuntelemassa, jooko).

-----

Tampereella tapahtuu, kahdet kirjamessut kuukauden sisään. Hotelli Tammerissa on tänään ja huomenna Vihtorin kirjaston kirjamessut. Ajattelin käväistä siellä huomenna iltapäivällä, olisi mukavaa nähdä ainakin Pekka Haavisto, kirjojen kerskakuluttaja (klo 14). Piipahdin messuilla viime vuonnakin. Silloin ei jäänyt käteen mitään, mutta paikka oli miellyttävä ja tapahtuma muutenkin sympaattinen (ja ilmainen).

Vähemmän sympaattinen paikka on Pirkkahalli, jossa järjestetään Tampereen kirjamessut 13.–15.4. Kirjailijavieraista kiinnostaisi lähinnä Turkka Hautala, jonka uunituore Kansalliskirja on jo ehtinyt saada erinomaisen vastaanoton. Jos Hautala vierailisi vaikka paikallisessa kirjakaupassa, menisin ehdottomasti paikalle, mutta messuista en vielä tiedä. Kallis pääsymaksu ja ruuhkainen bussi eivät houkuta, eikä tapahtuman myyntipuolikaan oikein vakuuttanut ainakaan viimeksi kaksi vuotta sitten (jolloin pääasia olikin tietysti Haahtela). Katsotaan. Aikookos joku teistä käydä jommillakummilla messuilla?

P.S. Näyttää tosiaan pahasti siltä, että Haahtela ei tällä kertaa saavu Tampereelle. Helsinkiläisiä faneja sen sijaan hemmotellaan Traumbach-lukupiirillä torstaina 22.3. Olen aika harmissani, etten pääse paikalle. Mutta kertokaa terveisiä, jos menette!

Kirjaholistin talvi

Luvassa on katsaus alkuvuoden kirjaostoksiin. Metsästysvietti tuntuu pysyvän vakiona vuodenajasta riippumatta (vrt. Kirjahamsterin kesä).

Loppiaisen aikaan iski pakottava tarve saada Bo Carpelanin viimeinen kirja.



Tämä kaunokainen onkin toistaiseksi vuoden ainoa täysihintainen kovakantinen ostokseni Akateemisesta.

Vastapainoksi olen haalinut aika monta edullisempaa kirjaa. Esimerkiksi nämä kaikki maksoivat kirpputorilla 1 €/kpl (paitsi Wilde oli 0,50 €):



Martin Amisilta en vieläkään ole lukenut yhtään kirjaa kokonaan. Mutta eiköhän tästä Yöjunasta saa divarissa omansa pois, jos se osoittautuukin hudiksi.

Hämeenlinnan Fidalta löytynyt Roddy Doylen Rory & Ita oli iloinen yllätys. En edes tiennyt/muistanut Doylen kirjoittaneen tällaista kirjaa vanhempiensa elämästä.

John Irving -kokoelmaani kuuluu paperinkeräyslaatikosta pelastamani kansipaperiton kokoomateos kolmesta romaanista (Garpin maailma, Kaikki isäni hotellit ja Välisarjan avioliitto). Mutta kun näkee eurolla kansipaperillisen ensipainoksen Välisarjan avioliitosta, eihän sitä nyt voi jättää poimimatta talteen. Viime syksynä kävi sama juttu Kaikki isäni hotellit -kirjan kanssa, paitsi silloin hintaa oli vielä puolet vähemmän. Nyt siis tarvitsee löytää enää samanlainen Garpin maailma, niin kokoomateos joutaa divariin. :)

Pirkko ja Antti Leinon kirja on toisin päin luettuna Kieleen mieltä – hyvää suomea ja toisin päin Mieleen kieltä – synonyymisanasto. Hauskasti nimetty ja toivoakseni hyödyllinen opus; en usko tietojen juurikaan vanhentuneen parissakymmenessä vuodessa.

Lionel Shriverin läpimurtoteoksesta Poikani Kevin saattaa nyt sitten tulla ensimmäinen Shriverini (uusimman kirjan jouduin jo palauttamaan kirjastoon, kun joku oli mennyt varaamaan sen). Yksi euro on jo aika naurettava hinta uuden veroisesta kovakantisesta Kevinistä.

Oscar Wildeltä ostin viime vuonna Collected Works -tiiliskiven, mutta ehkä tämä The Picture of Dorian Gray olisi kuitenkin helpompi niellä ohuempana versiona. Tämä on sellainen kirja, joka on ollut tarkoitus lukea suunnilleen niin kauan kuin muistan. Ehkä nyt sitten vihdoin?

Yksi viime vuonna luettu klassikko tuli nyt ostettua suomeksi:



Fida tarjosi nätin ensipainoksen F. Scott Fitzgeraldin Kultahatusta (1959) kahdella eurolla. Syksyllä saamani äidin vanha Gatsby katselee jälkeläistään ylpeänä.



Iris Murdochin kirjat eivät ostamalla lopu. Something Special oli Irlannin-tuliainen, Bruno's Dream yllättävä Google-osuma Oulusta ja The Green Knight Adlibriksen valikoimista (ensimmäinen uutena ostamani Murdoch muuten).

Tuoreemmatkin hurahdukset johtivat ostotoimenpiteisiin:



Kirjastosta viattomasti lainattu The Hours aiheutti ketjureaktion, jonka seurauksena Michael Cunninghamin koko tuotanto kasautui hyllyyni puolessatoista kuukaudessa. Alkukieliset hommasin Adlibrikseltä ja Akateemisen alesta, suomennokset kirppikseltä ja divareista. Juuri nyt on luvussa By Nightfall, joka ei joudu yhtään häpeämään Hoursin rinnalla. Eivät kai nuo kaikki voi olla yhtä hyviä?



Haruki Murakami faniutti minut Kafka-kirjallaan. Kirjaston Norwegian Wood jäi kesken force majeure -syistä, mutta nyt Adlibrikseltä hankittu ikioma kappale odottaa uutta yritystä. What I Talk About When I Talk About Running löytyi eilen käytettynä Helsingistä, maanmainiosta Arkadia International Bookshopista. Ehkä se saa minutkin taas innostumaan juoksemisesta (olen turhan ailahtelevainen lenkkeilijä).



Johan Bargumin Syyspurjehdus (joka sekin oli pakko tilata Adlibrikseltä liian suuren hintaeron takia) osoittautui juuri niin hienoksi kuin "kaikki" ovat sanoneet. Aloitin kirjan junassa matkalla Hämeenlinnaan, ja perille päästyäni astuin antikvariaattiin, katsoin B:n kohdalle ja näin Bargumin ensimmäisen suomennetun kirjan Kolme, kaksi, yksi. Kuusi euroa tuntui kuitenkin liian kovalta hinnalta ilman kansipapereita, joten punnittuani kirjaa aikani työnsin sen takaisin hyllyyn. Ja onneksi niin: viereisessä Taide & Kirja -liikkeessä oli sama kirja kansipaperien kera 3,50 €. (Jos olisin ehtinyt ostaa sen kalliimman ja paperittoman, olisin varmaan harmitellut sitä koko päivän.) Noiden kahden kirjan väliin mahtuu uskomattomat 43 vuotta.

Ja koska kohtuus on yliarvostettua, marssin heti seuraavana päivänä kantadivariini hakemaan lisää Bargumia:



Näitä kirjoja olin jo ehtinyt katsella useaan otteeseen, nyt aika oli kypsä (eiväthän ne käytännössä edes maksaneet mitään, sain vaihdossa...). Nyt Bargum-kokoelmastani puuttuu enää kolme kirjaa: Suomalainen ruletti (1972), Syyskesä (1993) ja Jäähyväisiä (2003). Niin ja Kristiina Louhen kuvittama lastenkirja Ensilumi (2007). Huomaatteko: todellinen keräilijä kääntää aina heti katseensa löydöistä niihin teoksiin, jotka vielä puuttuvat. ;) Kahta ensimmäistä Bargumia ei ole suomennettu, enkä ainakaan vielä ole ihan niin kova fani, että kuvittelisin tankkaavani niitä ruotsiksi. Mutta kolmen luetun kirjan perusteella olen kyllä todella vakuuttunut Bargumista!

Ja mitäs vielä?



Kazuo Ishiguron Ole luonani aina tarttui mukaan Pelastusarmeijan kirppikseltä, Milan Kunderan Identiteetti Bonuskirppikseltä. Molemmat maksoivat kaksi euroa. Ishigurosta tykkään varmasti, Kunderasta en ihan tiedä (mutta hyvää divarimateriaalia se ainakin on, jos ei muuta).

Astrid Lindgrenin Mio, poikani Mio ja Veljeni, Leijonamieli kiinnostavat kovasti, vaikken ole ihan varma, olenko koskaan lukenut (tai onko minulle luettu) niitä. Nyt ensin mainittu löytyi hämeenlinnalaiselta kirppikseltä kahdella eurolla.

Satu Grönroosin Lumen syli tuli napattua divarin uutuushyllystä useiden ylistävien blogijuttujen myötä. Norjalaisen Per Pettersonin tuotannosta kiinnostuin ihan hiljattain uusimman kirjan nimen ansiosta (oikeasti, kirja nimeltä Kirottu ajan katoava virta ei voi olla muuta kuin loistava). Sitä odotellessa ostin Kirjatorilta Hevosvarkaat, joka sekin on luotettavien lähteiden mukaan pelkkää parhautta.

Sitten oli vielä läjä sekalaisia enkkupokkareita:



Ian McEwanin varhainen novellikokoelma In Between the Sheets irtosi kirppikseltä eurolla. Vasta kotiin päästyäni huomasin, että kirjastakin oli irronut jotain: ilmeisesti yksi sivu lopusta. Petkuhuiputusta! No, ehkä puuttuvan sivun saa vaikka kopioitua jostain.

Siri Hustvedtin The Enchantment of Lily Dahlin ja Colm Tóibínin The Blackwater Lightshipin olen jo lukenut (Hustvedtin suomeksi), mutta kun halvalla sai... Lorrie Moore oli minulle täysin tuntematon, ennen kuin huomioni kiinnittyi Akateemisen alen loppurysäyksessä A Gate at the Stairs -kirjaan ja erityisesti sen kannessa mainittuihin suosittelijoihin (Roddy Doyle ja Jonathan Lethem). Joskus on niin jänskää ostaa joku kirja ihan vain siksi, että joku hyvä kirjailija on tykännyt siitä. Loppurysäyksestä löytyi pölyn laskeuduttua myös tosi kivan näköinen Richard Yatesin The Easter Parade.

Ja sitten oli pari jo suomeksikin ilmestynyttä blogihehkutusmagneettia, Emma Donoghuen Room ja Jonathan Franzenin Freedom. Donoghuen ostin eilen käytettynä Arkadia-kaupasta, Franzenin tiiliskivi oli vuoden ensimmäinen kirjaostos Akateemisesta. Siihen olisikin hyvä lopettaa, mutta eihän Pottereita sovi unohtaa:



Näitäkin on löytynyt kivaan tahtiin kirppiksiltä ja divareista, puuttuu enää Salaisuuksien kammio ja Goblet of Fire!

Siinä taisivat olla (melkein!) kaikki alkuvuoden hankinnat. Olisihan näitä voinut tiputella huomaamattomasti kerran–pari kuukaudessa, mutta jotenkin tykkään tällaisista pläjäyksistä. Olettekos te ostaneet ja/tai lukeneet joitain näistä kirjoista tai haluaisitteko?

P.S. Pohdin hiljattain kirjojen nimikointia ja tulin siihen tulokseen, että se tuntuu hyvältä. Olisi tarkoitus kirjoittaa kaikkiin kirjoihini nimi ja hankintapäivä (jos tiedossa) – lyijykynällä, mutta kuitenkin. Suosittelen kokeilemaan samaa!