Sama pätee teatteriin. Tulee luettua teatterimaailmaan sijoittuvia kirjoja, joskus jopa kirjoiksi painettuja näytelmiä, mutta oikeaan teatteriin uskaltaudun harvoin. Lasten kanssa olen sentään nähnyt muutaman kelpo esityksen, mutta en edes muista, koska olisin viimeksi käynyt aikuisten teatterissa – ennen toissa iltaa.
Tähän tilaisuuteen en voinut olla tarttumatta: Kellariteatterissa sai perjantaina Tampereen-ensi-iltansa Koira tahtoo taivaalle, arvostamani toimittajan Matti Kuuselan esikoisnäytelmä, ja pääsin mukaan kutsuvieraana siskoni siivellä.Kari Väänäsen ohjaama näytelmä kertoo erään koiran viimeisistä päivistä maan päällä. Se on koskettava ja hauska, vuoron perään ja samaan aikaan. Viisaita sanoja elämästä ja kuolemasta, koiruudesta ja ihmisyydestä. Näyttelijät Vesa Kietäväinen ja Pirjo Leppänen hoitavat hommansa vakuuttavasti, ja vaikka minulla ei tosiaan ole mitään vertailupohjaa kotimaisen näyttämötaiteen nykytasosta, uskaltanen suositella tätä kiinnostuneille.
Ensi-ilta kutsuvieraana oli elämys sinänsä, tuli ihan VIP-olo. Kaikki oli ilmaista vaatesäilytyksestä lähtien, esitystä sai seurata eturivistä, sen jälkeen tarjottiin hyvää ruokaa ja juomaa. Ja jatkoilla sai kuulla tekijöiden näkemyksiä illan näytöksestä ja siitä, mikä (muka) meni pieleen. Seura oli muutenkin mukavaa ja mielenkiintoista, kuulin paljon huvittavia juttuja ja keskustelin eräänkin herttaisen leidin kanssa Haahtelasta, Carpelanista ja runoudesta (josta en tiedä juuri mitään, mutta nyt sain hyviä suosituksia). Kaiken kaikkiaan ikimuistoinen ilta, jonka jälkeen olen leijunut kevyessä kulttuuripilvessä. Kiitos asianosaisille!
Teatteri on poikkeuksellinen taidemuoto. Kirjaa voi selata ja elokuvaa kelata, mutta teatteri on sarja ohikiitäviä hetkiä, joihin ei voi koskaan palata. Se on vahvasti läsnä, eikä sitä voi kontrolloida millään tavalla. Ehkä juuri näistä syistä se myös hieman hirvittää, mutta perjantai-illan kaltaiset kokemukset rohkaisevat tutkimaan lisää. Onkos teidän lukijoiden joukossa teatterin ystäviä?
---
P.S. Löysin pari viikkoa sitten sivuston, jossa oli useita kiinnostavan oloisia kirjablogeja, mutta unohdin lisätä sen kirjanmerkkeihin, enkä ole enää löytänyt takaisin. Sellainen yhteisö, jossa oli muistaakseni 7–8 blogia. Kuulostaako tutulta, osaisiko joku kertoa osoitteen?
Teatteri on minulle intohimo, olin sitten itse lavalla tai katsomossa. Viime vuonna taisin tehdä oman teatterissakäyntiennätykseni, siis lukumäärällisesti.
VastaaPoistaMainitset teatterin ohikiitävyydestä, se on minusta yksi tämän taidemuodon viehättävimpiä piirteitä. Esitys ei koskaan ole täysin samanlainen. Vaikka ei kyllä ole kirjakaan, riippuuhan tulkinta ja muu omasta fiiliksestäkin.
Jos olisin Tampereella voisin mennä katsomaan tämän. Kuulostaa hyvältä. Itse olin eilen katsomassa lasten musiikkiteatteria HKT:ssa, taisin pitää enemmän kuin 7-vuotias. :)
Kävin aiemmin vähän useammin teatterissa, nyt viime kerrasta on aikaa. On ollut niin Helsingin Kaupungintetteria upealla Kaunottarella ja hirviöllään..ja Legioona-teatteria ja Kellariteatteria jne.
VastaaPoistaKellariteatterin aika synkät puitteet ja itse näytelmä syvensivät vaan teatterin dramatiikkaa.
Nyt on ollut vähän yritystä teatterin suuntaan, mutta ehkä en vain silti ihan täysin teatterimaailmalle lämpene, vaan pidän kirjoista ja elokuvista enemmän. Elokuvissa on niin paljon elementtejä, joihin voi kiinnittää huomiota itse näyttelemisen ohella. Kun taas teatteri on yleensä sisäisen ahdistuksen ilmaisemista ja eleiden tulkitsemista. Tykkään siis teatterista, mutta se vaatii omat järjestelynsä ja mielentilansa :)
Minä olen aika laiska teatterissakävijä. Hankkiuduin lukion jälkeen innoissani teatteriin työharjoitteluun, ihan proosallisesti lipunmyyntiin, mutta jotenkin tuo kokemus onnistui sammuttamaan intoani. Teatteria piti käydä katsomassa työn puolesta, ehkä se oli se.
VastaaPoistaMinulle ei tule hirveästi mieleen useamman kirjablogin sivustoja, jos puhut suomalaisesta sivustosta, mutta Ellit Plazan Lukeminen.fi-sivustolla on minusta useita kirjablogeja.
Hyvä! Mahtavaa kuulla että teatteri-ilta meni mukavasti ja yli odotusten(?) ! :)
VastaaPoistaHyvästä teatterista on helppo miellyttyä jos hyvä kirjallisuus jo valmiiksi miellyttää.
Linnea, sehän on hienoa. Itse olen niin kontrollifriikki, että ohikiitävyys ja arvaamattomuus saattaa tosiaan hermostuttaakin, mutta ehkä opin vielä relaamaan vähän.
VastaaPoistaJ, minullakin kirjat (ja musiikki) ajavat varmasti jatkossakin teatterin ohi, mutta tuntuisi mukavalta laajentaa horisontteja vähän. Leffojakaan ei kyllä nykyään tule katsottua juuri ollenkaan siihen verrattuna, paljonko katsoin joskus nuorena. Taisin nähdä viime vuonna yhteensä noin kymmenen elokuvaa. :/
Karoliina, no juuri tuo sivusto se oli, kiitos! Nyt toisella kerralla en tosin enää ole niin varma, onko tuolla nyt lopulta niiiin paljon kiinnostavaa, mutta jotain kuitenkin. Kommentteja siellä on jaettu kumman vähän, pitäisiköhän tehdä asialle jotain...
skoskima, jes! Jos joskus kaipaat seuraa johonkin lupaavaan näytökseen, kysele ihmeessä. Eihän sitä tiedä vaikka innostuisin. :)
Teatteriin pääsin ensi kertaa tutustumaan nelivuotiaana (kuvassa :o). Silloin elämykseen kuului erottamattomana osana pitsinenäliina, johon äiti oli tipauttanut pikkuisen hajuvettä. Näytelmä oli järisyttävän jännittävä Lumikki ja seitsemän kääpiötä.
VastaaPoistaVuosien kuluessa havaitsin, että hajuvesi ei ole erottamaton osa teatterielämystä, nenäliina kylläkin - viimeksi juuri Kellariteatterissa, kun seurasin, miten Koira tahtoo taivaalle.
Teatterin tekee ainutlaatuiseksi ja suorastaan ylelliseksi kulttuurimuodoksi se, että näyttelijät esittävät sitä juuri nyt, juuri minulle. Mikä loistokas huomaavaisuuden osoitus! Taitava ja antaumuksellinen esittäminen saa katsojan mukaansa, vaikka kotoa lähtiessä olisi ollut epäilevällä mielellä.
En oikein esimerkiksi muutama vuosi sitten olisi uskonut, että jaksan seurata muinaista runomuotoista Cyrano de Bergerac -näytelmää, mutta mitä vielä: teksti ja loistokas isonenäinen Cyrano (Risto Korhonen, aiemmin minulle tuntematon) tempasivat minut välittömästi 1600-luvulle, josta minun oli näytelmän loputtua työläs palata nykyhetkeen. Tätä on teatteri parhaimmillaan, ei toki aina.
-----
Pieni sana Haahtelan Traumbachista: kepeää, kuivalta kesältä tuoksuvaa, tuuman verran maan pinnan yläpuolella tuulen mukana leijuvaa kuljeskelua, jota selostaa ymmärtäväinen, viisas tarkkailija - vähän samantapaisella lämpimällä äänensävyllä kuin vanha kunnon Aapeli Pikku Pietarin piha -kirjassaan kommentoi naapuruston tapahtumia. Pidin kovasti, kummastakin.
Kiitos hienoista muisteloista ja aatoksista, Sammaleinen! Ja loistavaa, että pidit Traumbachista. Pitänee tutustua tuohon Aapelin kirjaan – olenkin joskus miettinyt, että voisi kokeilla jotain muutakin Vinskien lisäksi.
VastaaPoista