Ennen osattiin tehdä kestäviä laitteita. Muistan ostaneeni uuden pariston joskus 90-luvun puolella, mutta sen jälkeen peli oli käyttämättä ainakin 15 vuotta. Nyt olikin melkoisen iloinen yllätys, että se heräsi henkiin heti, kun sai uutta virtaa.
Tämä Mario-versio oli aikanaan elektroniikkapeliksi suorastaan vallankumouksellinen. Sen sijaan, että kaikki toiminta olisi tapahtunut samassa ruudussa, eteen vieri koko ajan uutta maastoa. (Tai no, vieri ja vieri, töks töks töks, mutta kuitenkin maisemat vaihtuivat.) Peliä tuli aikanaan tahkottua sen verran runsaasti, että taidot tuntuvat yhä olevan tallella. Puolentoista tunnin jälkeen olin pelastanut prinsessan kuusi kertaa, mutta elämiä oli vieläkin jäljellä. Oli aika luovuttaa laite nuorempiin käsiin. Uudella sukupolvella riittänee hetkeksi haasteita sen parissa.
Tästä sainkin oivan verukkeen väsätä uuden soittolistan. 80-luku tuo varmasti monille mieleen tietynlaisen äänimaailman, jota voisi kenties kutsua musiikillisiksi olkatoppauksiksi. Itsellänikin kesti pitkään havaita, että silloin tehtiin monenlaista muutakin musiikkia. Tässä muutamia kappaleita, joista useimmissa nuo soundit loistavat poissaolollaan.
Kultainen kasari
A1. The House of Love - Destroy the Heart (Peel Session) (1988)
A2. Josef K - Chance Meeting (1981)
A3. The Rain Parade - Blue (1984)
A4. The Chameleons - Looking Inwardly (1985)
B1. The Fall - Couldn't Get Ahead (1985)
B2. Pixies - Into the White (1989)
B3. The dB's - Neverland (1981)
B4. Echo & The Bunnymen - Happy Death Men (1980)
Lista on tietysti huijausta sikäli, että en kuunnellut mitään noista vielä 80-luvulla. Pixiesiin hullaannuin 17-vuotiaana, dB's ja Rain Parade tulivat tutuiksi kolmikymppisenä, muut jossain siinä välillä.
Loppukevennykseksi kaksi biisiä, joista tykkäsin jo 10-vuotiaana ja tykkään edelleen.
"Musiikilliset olkatoppaukset", kiäh kiäh! Multimodaalinen määritelmäsi osuu mainiosti maaliinsa.
VastaaPoistatoi laite näyttää arvokkaalta, älä riko! hyvä kun muistutit mua house of lovesta, kasari oli hyvää aikaa musiikille kun edelleenki löytää itselle uusia bändejä :)
VastaaPoistaTuli muuten kuultua eilen espanjankielinen coveri Take On Me:stä. Oli aika komea, usko pois. :)
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Peli tuntuu tosiaan olevan aika kestävää tekoa, mutta yritin tähdentää jälkikasvullekin, että kannattaa silti käsitellä varovasti.
VastaaPoistaTuossa pari vuotta sitten oli kausi, jolloin ostelin 80-lukulaista musiikkia varmaan enemmän kuin tämän vuosituhannen puolella ilmestyneitä levyjä... Enkä yhtään epäile, ettei Take On Me toimisi millä kielellä tahansa (kas kun kukaan ei ole vielä tehnyt suomalaista versiota, vai onko?).
mulle ei ainakaan tuu mieleen suomiversioo, kasari oli täynnä hyvää ja musta tuntuu et jokaisella "popparilla" on tällänen vaihe joskus :)
VastaaPoistaoikeesti mun pää räjähtää ku mietinki kaikkia niitä hyviä rallatuksia mitä sillon tehtiin, joskus se pää räjähtää kun joku päivää pysähtyy tarkastelemaan milleniumi musaa :)
Kahdeksankymmentäluvulla ei taidettu enää tehdä niin tuhottomasti suomenkielisiä covereita kuin aiemmilla vuosikymmenillä. Joskus 60-luvullahan lähes kaikki piti kääntää suomalaisten kielelle - ja musiikille. Lähtemättömästi on jäänyt mieleeni vaikka se, kun Teijo Joutsela ja Humppaveikot lauloivat jämäkästi ja otsa kurtussa "Hän sinun on, jee, jee!" :o)
VastaaPoistaHeh hee!
VastaaPoistaTotta, Timur. Olikohan se Samuli Knuuti joka kirjoitti joskus, että jokainen vuosi on paras musiikkivuosi, kun käytettävissä ovat uutuuslevyjen lisäksi kaikki aiempinakin vuosina ilmestyneet levyt.
(Näin muuten unta, että Knuuti kävi kommentoimassa täällä ja kiitti suosituksesta. Herättyä harmitti, kun en muistanut mitä olin suositellut.)
jep, hittejä pukkaa ihan hcna eikä näin vanha pysty myllään pysyä kelkassa mukana :) kuka on samuli knuuti? ei vaan :D
VastaaPoistaVanhuus on suhteellinen käsite. Ehkä Samuli voi esitellä itsensä samalla kun käy jättämässä sen kommentin?
VastaaPoista