Ostospäivä

Kävin tänään Tampere-talossa toista kertaa elämäni aikana. Ensimmäisestä käynnistäni ehti kulua lähes 20 vuotta. Olin silloin luokkakavereineni Megavisan studioyleisönä keräämässä rahaa leirikoulua varten; 15 hengen ryhmälle maksettiin muistaakseni peräti 500 markkaa usean tunnin istunnosta, joka osoittautui melko puuduttavaksi.

Tänään astuin tuon massiivisen rakennuksen ovesta täysin erilaisissa merkeissä: siellä järjestettiin Kadonneiden levyjen kirppis osana jotain Beatles-tapahtumaa. Ihan hauskat ja sopivan pienet levymessut. Näin tuttujakin. Tapahtuman henkeen sopimattomasti ostin vain kaksi uutta cd-levyä: The Horrorsin Strange House ja Supergrassin Diamond Hoo Ha (9,50 €/kpl). Mainioita levyjä molemmat. (Laittaisin tähän Spotify-linkit, mutta Nortonin virustorjuntaohjelma on ystävällisesti katkaissut Spotify-yhteyden kotikoneeltamme! Ongelma on ilmeisen laaja - löysin nörttipalstoilta keskusteluja aiheesta, ja jotkut olivat keksineet jo ratkaisunkin, mutta eihän niitä ohjeita oikein tajunnut. Äääh.)



Tampere-talosta matka jatkui suosikkikirpputorilleni Bonuskirppikselle. Sieltä tarttui mukaan Sylvia Plathin lastenkirja Salaperäinen puku (1 €). Pari vuotta sitten lukemani loistavan The Bell Jarin ja yleisten mielikuvieni perusteella en olisi millään arvannut, että Plath on kirjoittanut lapsillekin, mutta tuo kirja näytti joka tapauksessa kiintoisalta.

Olin jo lähdössä kotiin, mutta piipahdinkin Fida Lähetystorille, jonka kirjahyllystä silmiini osui oitis Sari Vuoriston novellikokoelma Flamingopaikka (1,50 €). Olen lukenut Vuoristolta vasta yhden romaanin (Loppu hyvin), mutta se oli sen verran mielenkiintoinen, että olen sen jälkeen ostellut lisää, kun on halvalla löytynyt.

Vuoristosta sain assosiaation Raija Siekkiseen ja käppäilin vielä Suomalaiseen Kirjakauppaan tarkistamaan, onko siellä Siekkisen Novellit-kirjaa, josta olin saanut vinkin. Olihan siellä. Kokoomateos (8 €) sisältää Siekkisen koko novellituotannon, joten pureskeltavaa riittää pitkäksi aikaa - Siekkisen tekstien takana tuntuu olevan enemmän kuin ensisilmäyksellä näyttää. Juuri nyt on lukuvuorossa Häiriö maisemassa, yksi Siekkisen kolmesta romaanista. Alussa arastelin hieman, mutta kyllä kirja sitten tempaisi mukaansa tehokkaasti.

Kotimatkalla ostin vielä kissanruokaa ja lakritsia, mutta ne eivät päässeet kuvaan. (Olisivat tosin voineet piristää, noista kirja- ja levykuvista tulee näköjään helposti aika tylsiä.) Siihen päättyi päivän kaupallinen osuus, pulkkamäki kutsuu!

Twisted River / Tindersticks

Kuukauden matka on ohi, Last Night in Twisted River päättyi toissa iltana. Etappeja oli pakko pidentää loppua kohden, imu oli liian voimakas vastustettavaksi. Kyllä se Irving on aika nero. Mies on pian jo 68-vuotias, toivottavasti jaksaa kuitenkin kirjoittaa vielä pitkään.

Kirja ilmestyy suomeksi toukokuussa, joten Kristiina Rikmanin työ lienee lähes loppusuoralla. Kaunokirjallisuuden suomentajia on pakko arvostaa. Olen itsekin käännösalalla, mutta käännän enimmäkseen vain kuivia asiatekstejä. Vaikka ei niissäkään mitään vikaa ole - tässä taloustilanteessa pitää olla tyytyväinen siihen, että saa ylipäätään kääntää mitään. Työpaikkani oli viime viikot vaakalaudalla, ja vasta tänään sain helpottavan tiedon töiden jatkumisesta. Monelle työkaverille ei käynyt yhtä hyvin, ja heitä tulee kyllä ikävä.

Hieman stressaavaa alkuviikkoa helpotti Tindersticksin uusi levy, joka tuntuu täyttävän odotukset kevyesti. Tästä saattaa hyvinkin tulla ensimmäinen tänä vuonna ostamani uutuuslevy, ja "joudun" kai ostamaan sen Swampista(*, koska Plattaa ei ilmeisesti enää ole. Kävin siellä viimeisen kerran lauantaina, ja nettisivukin sulkeutui eilen. Nyyh. Elämme todellakin kovia aikoja, sillä ikuisuuksia toiminut Tunnelin Levykin on nyt sulkemassa ovensa.

Uusia levyjä on kuitenkin luvassa edelleen: The National on lupaillut julkaisevansa viidennen albuminsa toukokuussa. Tindersticksin tavoin myös The National on siirtynyt 4AD:n maineikkaaseen talliin. Kuten olen aiemminkin maininnut, National-levyistä suosikkini on Alligator, mutta myös tuoreempi Boxer oli sen verran kova tuotos, että tuskin bändin kuntokäyrä on vieläkään pahasti laskussa.

Loppukevennykseksi vielä kotimaisen Burning Heartsin uusi sinkku Night Animal, jonka Shelflife julkaisi eilen seiskatuumaisena. Kiva biisi, mutta ei sentään läheskään viimevuotisen I Lost My Colour Visionin tasoa, joten rahat taitavat säästyä tällä kertaa.

*) Lisäys klo 19.39: Kävin ostamassa levyn. CD maksoi vain 14,95 euroa, ja sain kaupan päälle julisteen, vaikken itse olisi osannut sellaista pyytää. Ei enää pahaa sanaa Swampista tässä blogissa!

Katoamispiste

Tätä odotin, eilen sen sain.



Avasin kirjan kymmeneltä, suljin sen puolenyön jälkeen, pyyhkäisin silmänurkkaa hymyillen.

Nyt ymmärrän miksi satuin katsomaan sitä Vermeer-dokumenttia, miksi olen viipynyt divareissa, miksi luulin nähneeni kirjailijan kesäisessä puistossa. Kaikella voi olla tarkoitus, minkään ei tarvitse tapahtua turhaan.

Tätä kirjaa en unohda.

Lisäys:
Haahtela kertoi kirjastaan eilen Aamu-tv:ssä. Katso juttu.
Tästä vinkistä kiitokset anopille!

The Radio Dept.

Pienenpienen piirin pitkä ja harras odotus päättyy pian, kun The Radio Dept. julkaisee uuden albuminsa Clinging to a Scheme, jonka lupailtiin alun perin ilmestyvän jo lokakuussa 2007. Oma kiinnostukseni on valitettavasti hiipunut hitaasti mutta varmasti, eivätkä kaksi tähän mennessä kuulemaani näytekappalettakaan ole juuri vakuuttaneet. Viimevuotinen David oli väsynyt veto. Uusi näytepala Heaven's on Fire on pirteämpi tapaus, mutta ei sekään varsinaisia riemunkiljahduksia aiheuta.

En tietenkään pahastuisi, jos uusi levy sattuisikin jostain syystä yllättämään iloisesti, mutta toistaiseksi yhtye on osoittanut lievää laskusuhdannetta julkaisu julkaisulta. Ei ehkä ihan klassisin "eka demo oli paras" -tapaus, mutta vähän sinne päin kuitenkin. Bändi oli aika seestynyt jo kakkoslevyllään Pet Grief (2006), vaikka on silläkin monet hyvät hetkensä. Debyyttialbumi Lesser Matters (2003, ei spotifoitavissa) on kuitenkin mielestäni selkeästi vahvempi, ja vielä enemmän pidän myöhemmin samana vuonna ilmestyneestä Pulling Our Weight -ep:stä, jossa on kaikki kohdallaan. Muistan aina sen helteisen viikonlopun toukokuussa 2004, kun kaksi viimeksi mainittua levyä kolahtivat postiluukusta.

Alkuaikoinaan Radio Dept. osasi myös rokata. Kaikkein menevin kappale on ensimmäiseltä 7"-ep:ltä löytyvä Liebling:

(Tuossa ei ole varsinaista videota, vain ep:n kansikuva. [Jos olisin taipuvainen kerskailuun, olisi pakko mainita kyseisen seiskatuumaisen komistavan myös levyhyllyäni, mutta onneksi en ole.])

Toivon olevani väärässä, mutta ainakaan etukäteen en voi olla ajattelematta, että uusi levy on liian vähän liian myöhään.

Super Mario

Olen ollut pihalla pelimaailmasta siitä lähtien, kun Amigasta aika jätti. Nykyaikaista pelikonsolia olen kokeillut tasan kerran. Uskoisin tilanteen kuitenkin muuttuvan, kun lapset tuosta vielä vähän kasvavat. Itsekin olin melkoinen pelihirmu 10 ikävuoden molemmin puolin. Eilen löytyi kaapista arvokas pala tuota historiaa: japanilaisinsinöörien taidonnäyte vuodelta 1986, Super Mario Bros.



Ennen osattiin tehdä kestäviä laitteita. Muistan ostaneeni uuden pariston joskus 90-luvun puolella, mutta sen jälkeen peli oli käyttämättä ainakin 15 vuotta. Nyt olikin melkoisen iloinen yllätys, että se heräsi henkiin heti, kun sai uutta virtaa.

Tämä Mario-versio oli aikanaan elektroniikkapeliksi suorastaan vallankumouksellinen. Sen sijaan, että kaikki toiminta olisi tapahtunut samassa ruudussa, eteen vieri koko ajan uutta maastoa. (Tai no, vieri ja vieri, töks töks töks, mutta kuitenkin maisemat vaihtuivat.) Peliä tuli aikanaan tahkottua sen verran runsaasti, että taidot tuntuvat yhä olevan tallella. Puolentoista tunnin jälkeen olin pelastanut prinsessan kuusi kertaa, mutta elämiä oli vieläkin jäljellä. Oli aika luovuttaa laite nuorempiin käsiin. Uudella sukupolvella riittänee hetkeksi haasteita sen parissa.



Tästä sainkin oivan verukkeen väsätä uuden soittolistan. 80-luku tuo varmasti monille mieleen tietynlaisen äänimaailman, jota voisi kenties kutsua musiikillisiksi olkatoppauksiksi. Itsellänikin kesti pitkään havaita, että silloin tehtiin monenlaista muutakin musiikkia. Tässä muutamia kappaleita, joista useimmissa nuo soundit loistavat poissaolollaan.

Kultainen kasari
A1. The House of Love - Destroy the Heart (Peel Session) (1988)
A2. Josef K - Chance Meeting (1981)
A3. The Rain Parade - Blue (1984)
A4. The Chameleons - Looking Inwardly (1985)
B1. The Fall - Couldn't Get Ahead (1985)
B2. Pixies - Into the White (1989)
B3. The dB's - Neverland (1981)
B4. Echo & The Bunnymen - Happy Death Men (1980)

Lista on tietysti huijausta sikäli, että en kuunnellut mitään noista vielä 80-luvulla. Pixiesiin hullaannuin 17-vuotiaana, dB's ja Rain Parade tulivat tutuiksi kolmikymppisenä, muut jossain siinä välillä.

Loppukevennykseksi kaksi biisiä, joista tykkäsin jo 10-vuotiaana ja tykkään edelleen.

Kevyttä ja painavaa

Luen juuri John Irvingin viimevuotista tiiliskiveä Last Night in Twisted River. Taitaa olla Irvingin kahdestoista romaani. Ensimmäisenä luin Garpin maailman (The World According to Garp) kesällä 1995, ja sen jälkeen olen lukenut kaikki muutkin. Irving on verraton tarinankertoja, joka saa mitä uskomattomimmat juonenkäänteet kuulostamaan uskottavilta. Henkilöt jäävät mieleen pitkäksi aikaa lukemisen jälkeenkin. Minulla ei ole mitään kiirettä saada tätä uusinta kirjaa loppuun - päinvastoin, haluan nautiskella siitä pitkään. Väliin voin silloin tällöin lukaista jonkin pikku kirjan, jotta pysyn suunnilleen lukutavoitteessani (1 kirja/viikko).



Viime aikojen parhaat lyhyet tarinat on kirjoittanut Petri Tamminen. Hänen koko tuotantonsa on melko nopeasti luettu, mutta onneksi sen pariin kelpaa palata uudestaankin. Luin juuri toista kertaa Muistelmat (2004) - reilut 70 sivua välähdyksiä Tammisen siihenastisesta elämästä. Ei mitään ihmeellistä, aivan arkisia muistikuvia, mutta silti kiehtovia ja hauskojakin. Kuten nyt vaikka tämä:

*****
1978, Turku

Uusi arpa

Naapurin Timo myi urheiluseuran arpoja. Hänellä oli yksi arpa jäljellä. Äiti osti sen. TÄLLÄ ARVALLA VOITTAA UUDEN ARVAN, siinä luki. Timo punastui ja lähti. Säilytin arpaa kirjoituspöydän laatikossa ja katselin sitä joskus. Myöhemmin se katosi.

*****

Päivän paras uutinen oli, että voitin Rumban vuosiäänestyksen arvonnasta levy-, kirja- tai T-paitapalkinnon. Varmasti jotain tosi hienoa... Kuinka jännittävää! Tuurini takia en jaksanut edes harmitella omien suosikkieni olematonta menestystä, enkä toisaalta olettanutkaan, että esimerkiksi Puumaja olisi pärjännyt (tunnelmallinen Meriselityksiä oli ehdokkaani vuoden kotimaiseksi levyksi). Kriitikkoäänestyksessä Puumaja tosin näköjään sijoittui 22:nneksi, ja jos oikein ymmärsin, onni potkaisi yhtyeen laulajaa samassa arvonnassa kuin minuakin (ja vielä kovemmin: hän voitti Conversen kengät). Heh.

[Lisäys: Olihan Plattakin pärjännyt, viides sija levykauppaäänestyksessä. Kannattaa lopettaa huipulla?]

Platta

Platta sulkee ovensa tämän kuun lopulla. Olin kanta-asiakas liikkeen perustamisesta eli toukokuusta 2001 asti. Jo Jukebossin lopetus syksyllä 2008 tuntui pahalta, mutta tätä voi pitää lähes kuoliniskuna kaupungin levykauppaskenelle. Platta oli Tampereen viimeinen indielevykauppa. Toki Swamp Musicistakin saa hyviä levyjä (varsinkin käytettyjä), mutta kaupan imago on sangen hevipainotteinen, ja sehän on oikeastaan melkein kauppaketju kolmine liikkeineen...

Platassa on menossa loppuunmyynti, joten kannattaa käydä ostoksilla, kun vielä voi. Esim. Joy Divisionin Heart and Soul -boksin saisi nyt ihan liian halvalla. Seuraavassa kuvassa on pieni osa levyistä, joita ehdin ostaa Platasta vuosien varrella.



Olisiko jollakulla teistä hyviä Platta-muistoja jaettavaksi? Oma ikimuistoisin käyntini tapahtui lauantaina 25.1.2003: Sain edellisenä iltana kaverilta viestin, että Platassa on havaittu suosikkiyhtyeeni Riden kaksitoistatuumaisia ep:itä. Huonosti nukutun yön jälkeen muodostin liikkeen eteen yhden hengen jonon, ja kauppias saapui päästämään minut sisään jo noin klo 9.53. Sain kaipaamani levyt, kaikki kuusi vinyyliä. (Ne muuten näkyvät tuossa kuvassakin - kukkalevyt kuulostavat tältä.)

Platta-miehille isot kiitokset näistä vuosista!

2010

Alkuvuosi on ollut kaikin puolin kylmää kyytiä. Eiköhän se kevät sieltä kuitenkin vielä tule, vaikka tällä hetkellä siihen onkin vaikea uskoa.


Melkein yhtä varmaa kuin kevääntulo on se, että tänäkin vuonna ilmestyy paljon kuuntelukelpoista musiikkia. Muutama odottamisen arvoinen uutuus on jo tiedossa.

Teenage Fanclub on luvannut julkaista uuden Shadows-albuminsa tammikuussa (saapa nähdä, kun mitään päivämääriä ei näy vielä missään). Siitä tulee yhtyeen kahdeksas studioalbumi, jos ja kun vuoden 1991 epämääräistä The King -levyä ei lasketa (eikä sitä lasketa, kun minäkään en ole sitä edes kuullut). Edellinen levy Man-Made (2005) osoitti veteraanien olevan huippuvedossa tälläkin vuosituhannella, joten bändin ystävät tuskin joutuvat taaskaan pettymään. Itse liityin fanikerhoon 15 vuotta sitten ostettuani Bandwagonesquen Swampista 35 markalla. Tämä jonkinmoiselle jalustalle nostettu kakkoslevy (1991) on varsin hieno, mutta suosikkini lienee silti joko Grand Prix (1995), Songs from Northern Britain (1997) tai jopa edellä mainittu Man-Made, vähän fiiliksen mukaan. Vuoden 2000 Howdy! ei kokonaisuutena ole ihan samaa tasoa, mutta on silläkin huippuhetkensä, kuten tämä:



These New Puritans jytisteli areenalle pari vuotta sitten erinomaisella Beat Pyramid -debyytillään. En koskaan jaksanut innostua esim. Bloc Partyn tanssipunkista, mutta Puritaanien astetta rujompi meininki toimii täysillä. Beat Pyramid toi hetkittäin mieleen jopa The Fallin kaltaiset vanhat ketut. Kakkoslevy Hidden on tulossa 18.1., ja näytepala We Want War on jo YouTubessa. Yhden katselu-/kuuntelukerran perusteella tuosta ei vielä oikein päässyt jyvälle, mutta levyä odotan kiinnostuneena. Pannaan tähän yksi debyytin ässäraidoista:



Tindersticksin ansioluettelo on vähintään yhtä pitkä kuin Teenage Fanclubinkin. Joskus 1993-94 katselin MTV:n 120 Minutesia aloittelevana indierokkarina ja olin sitä mieltä, ettei tämän tylsempää bändiä olekaan. Onneksi vanhetessa saattaa viisastua edes joidenkin asioiden suhteen - vuosituhannen vaihteessa huomasin olleeni pahasti väärässä. Monien mielestä nimetön ykkös- ja kakkoslevy ovat ehdottomasti parasta, mitä yhtye on saanut aikaan, mutta itse en näe laadun juurikaan notkahtaneen vuosien varrella. Myös Waiting for the Moon (2003) ja The Hungry Saw (2008) ovat vallan erinomaisia levyjä. Nyt Tindersticks on siirtynyt maineikkaan 4AD:n talliin, ja uusi levy Falling Down a Mountain näkee päivänvalon 25.1. Eikä tässä vielä kaikki: yhtye heittää myös ensimmäisen Suomen-keikkansa Tavastialla 12.3. Olisin ehdottomasti siellä, jos keikkailua harrastaisin. Tässä Tindersticksin ensimmäinen video vuodelta 1993:



Mitähän kaikkea muuta jännää tänä vuonna onkaan luvassa?

Joel Haahtela

Nuorempana luin lähes pelkästään angloamerikkalaista kirjallisuutta. Muutama vuosi sitten havahduin huomaamaan, että kotimaassakin osataan kirjoittaa. Sittemmin olen löytänyt jo aimo kasan hienouksia.


Rakkaimmaksi on tullut Joel Haahtela. Hänen henkilönsä etsivät ja kaipaavat, mennyttä ja tulevaa, ollutta ja olematonta, ihmisiä jotka sattuma on heidän elämäänsä heittänyt. Haahtela punoo tunnelmat pienistä sanoista, välillä antautuu virran vietäväksi. Vanha valokuva putoaa albumista heräten hetkeksi eloon, kirjan sivuilta lehahtaa perhonen, takakannessa välähtää tähdenlento. Lumoavaa tekstiä, lempeää kuin kesäsade, kevyttä kuin pakkaslumi.

Aivan pian julkaistaan Haahtelan seitsemäs romaani Katoamispiste. "Monikerroksinen romaani miehestä, jonka etsintöjen kohteeksi nousee kirjailija Raija Siekkinen." En malttaisi odottaa, mutta viikon päästä sen pitäisi jo tapahtua. Odotellessa lainasin vinon pinon Siekkistä, josta saattaa hyvinkin tulla seuraava suosikkini.

Kuten musiikin kuuntelussa, lukuharrastuksessakin on hienoa se, että monta suosikkia on vielä löytämättä. Kertokaahan te, jos olette löytäneet. Kirjailijan kansallisuudella ei ole väliä. Luen mieluummin unohdettuja helmiä kuin kanonisoiduimpia klassikoita, ja yleensä suosin realismia fantasian sijaan, mutta pieni kerros taikapölyä ei toki haittaa.

A New Decade

Kaikkea voi kokeilla, miksei myös bloginpitoa. Aloitan listaamalla kappaleita, jotka tekivät minuun vaikutuksen viime vuosikymmenen aikana.

Valitsin kaksi kappaletta jokaiselta vuodelta ja yritin järjestää ne kohtalaisen toimivaksi Spotify-soittolistaksi.
(Spotifyttomat henkilöt joutuvat valitettavasti tyytymään satunnaisiin YouTube-linkkeihin.)

JJ72 - October Swimmer (2000)
Vuosituhannen vaihteessa tuoreen brittipopin ystävillä riitti vielä valinnanvaraa lehtikioskilla. Oma suosikkini oli Select, mutta seurasin toki myös NME:tä ja Melody Makeria säännöllisesti. Viimeksi mainittu julkaisi helmikuussa 2000 kylkiäis-cd:n, joka esitteli uuden vuosituhannen kykyjä: Ooberman, Seafruit, Sigur Ros... Minut valloitti tämä JJ72:n biisi. Kahdesta kelpo levystä ja muutamasta ässäbiisistä huolimatta bändi ei varsinaisesti noussut kestosuosikikseni, mutta October Swimmer uhkuu edelleen nuoruuden vastustamatonta voimaa (YouTube).

Ikara Colt - One Note (2002)
Sonic Youth -vaikutteista taidekoulupunkia soittanut Ikara Colt iskeytyi tajuntaani debyyttilevyllään kesällä 2002. Kovin kauan en tainnut jaksaa sitä kuunnella, ja bändikin hajosi pian vaisuhkon kakkoslevynsä jälkeen. Debyytin parhaat iskusävelmät jäivät kuitenkin elämään, One Note etunenässä.

The Clientele - Since K Got Over Me (2005)
The Clienteleen hurahdin täysin kesällä 2005. Se kuuluu edelleen suosikkiyhtyeisiini ja hallitsee last.fm-tilastojani suvereenisti. Bändin seesteiset levyt huokuvat 60-luvun henkeä, englantilaisten esikaupunkien öisiä katuja ja aamukasteisia niittyjä. Tämä biisi on Clientelen mittapuulla hittikamaa, vaikka tuskin monelle radioasemalle kelpaisikaan (YouTube).

Band of Horses - The Funeral (2007)
Hevosbändistä en tiedä paljonkaan - albumitkin ovat vielä hankkimatta. Kaksi huikeaa seiskatuumaista sentään omistan, ja suosikkibiisini on tämä (YouTube).

The Twilight Sad - That Summer, at Home I Had Become the Invisible Boy (2007)
Tämä skottibändi kalasteli osin Glasvegasin vesillä jo silloin, kun Glasgow'n pojat vielä hioivat soundiaan treenikämpällä. The Twilight Sadilla on hieman rosoisempi meininki, eikä aksenttia vain voi vastustaa (YouTube).

The Airfields - Never See You Smile (2008)
Nuori kanadalaisyhtye imi debyyttialbumilleen vaikutteita mm. 80-luvun lopun klassisesta indiepopista (The Field Mice, Razorcuts). Tästä kappaleesta tulee mieleen Dinosaur Jr. soittamassa kenkiintuijottelunössöpoppia.

The Essex Green - Don't Know Why (You Stay) (2006)
Tämä on niitä naurettavan tarttuvia biisejä, joiden jäämistä vähälle huomiolle on vaikea käsittää. Tähän yhtyeeseen tutustumisesta minun on kiittäminen erästä ystävääni, joka pitää vihreistä palloista (YouTube [outo pätkä]).

The Kingsbury Manx - Do What You're Told (2001)
Tämä hissutteleva amerikkalaisyhtye kuulostanee useimpien mielestä ihan kivalta, mutta itse kuulen siinä jostain syystä paljon enemmän.

Silverbullit - I Promise You (2004)
Ruotsalaisrokkarit tekivät vuosikymmenen alkupuoliskolla vaikutuksen (liiankin) kovaäänisillä keikoillaan ja parilla levyllään, joista kolmoslevy Arclight on viiden tähden paketti.

Primal Scream - Shoot Speed/Kill Light (2000)
Erään asiantuntijan mukaan tämä kappale kuulostaa siltä, kuin tietokone soittaisi sekoitusta kaikista maailman parhaista biiseistä. Menossa ovat mukana My Bloody Valentinen Kevin Shields ja New Orderin Bernard Sumner, ja kokonaisuus on kerrankin vielä enemmän kuin osiensa summa (YouTube [live]).

(Jos tämä olisi C90-kasetti, tässä kohdassa olisi puolenvaihto.)

Glen Hansard and Marketa Irglova - When Your Mind's Made Up (2007)
Once on hieno elokuva, ja tämän kappaleen siivittämä studiokohtaus tuo kylmät väreet (YouTube).

Mazarin - My Favorite Green Hill (2001)
Tämän yhden miehen bändin tähtihetkeksi taisi jäädä se, kun The Walkmen coveroi Another One Goes By -kappaleen. Sääli sinänsä - tämäkin biisi on surinapoppia parhaimmillaan.

Interpol - PDA (2002)
Olin kerrankin ajoissa liikkeellä, kun ostin Turn On the Bright Lights -albumin heti ilmestymisviikolla. Levystä tuli 2000-luvun klassikko, ja tämän biisin viimeinen minuutti on sen hienoimpia hetkiä (YouTube [singleversiosta toki leikattu paras osuus]).

The Wrens - Hopeless (2003)
Olin lukenut tästä bändistä paljon, mutta en ollut kuullut pihaustakaan, ennen kuin löysin The Meadowlands -levyn eurolla. Taisin aavistaa jotain hyvää, koska muistan pulssini nousseen heti, kun nappasin levyn käteeni. Se osoittautuikin yhdeksi loistavimmista levylöydöistäni - tästä ei jenkki-indie parane (YouTube [live]).

Portishead - The Rip (2008)
Tämä on listan kappaleista ainoa, jonka omistan vain digitaalisessa muodossa. Joudun tunnustamaan, etten ole kuunnellut ylistettyä Third-albumia kovin monta kertaa läpi, mutta tämä uskomaton kappale pudotti leuan lattiaan heti ensikuulemalla (YouTube).

Sufjan Stevens - The Transfiguration (2004)
Illinois meni jo vähän överiksi sekametelisoppansa kanssa, mutta sitä edeltänyttä Seven Swans -albumia en ole missään vaiheessa väsynyt kuuntelemaan. Suosikkini on tämä päätösraita (YouTube [live]).

The American Analog Set - Come Home Baby Julie, Come Home (2003)
Tämä teksasilaisyhtye ehti tehdä kuusi tasavahvaa (vaan ei -paksua) levyä, ennen kuin jäi niin sanotusti tauolle. Julie-biisi on rytmikästä jumituspoppia kauneimmillaan (YouTube).

Manic Street Preachers - William's Last Words (2009)
Maaliskuussa 1999 nautin Helsingin jäähallissa Manicsin ensimmäisestä Suomen-keikasta. Melko pian se jälkeen minun ja bändin tiet erosivat jostain syystä kymmeneksi vuodeksi - joidenkin bändien kanssa vain käy niin. Onneksi viimevuotinen levy palautti minut faniksi kertaheitolla. Journal for Plague Lovers on pullollaan loistokappaleita, joista koskettavin on tämä Nickyn laulama kaunokki (YouTube).

The Horrors - Sea Within a Sea (2009)
Primary Colours seilasi viime vuoden suosikkilevykseni vanhoin eväin: levy on kliseisyyttä hipovan täydellinen shoegazen ja postpunkin yhteensulautuma. Mukaan ei mahtunut ainuttakaan heikkoa kappaletta, ja korkeimmalle pallille nousee eeppinen lopetus (YouTube).

The National - Mr. November (2005)
Jos The Horrors vei vuoden levy 2009 -tittelin, vuosikymmenen levystä vastasi The National. Boxer on mainio albumi, mutta sydäntäni lähinnä on Alligator. Mielestäni albumikokonaisuuden tärkeimmät yksittäiset elementit ovat alku ja loppu. Hyvällä päätösbiisillä voi melkein pelastaa keskinkertaisenkin levyn, mutta jos koko levy on täyttä tavaraa, täydellinen lopetus vie taivaisiin - ja tässä tapauksessa kävi juuri niin (YouTube).

Huh, siinä taisi olla kaksikymmentä. En jaksanut laittaa Spotify-linkkejä yksittäisiin biiseihin erikseen - helpommalla pääsee avaamalla soittolistan ja valitsemalla haluamansa palat sieltä. Koko listan kuunteleminen läpi on toki myös sallittua, eihän se kestä kuin puolisentoista tuntia...

Loppuun vielä bonukseksi kolme kappaletta, joita "Spotsku" ei tue:


The Dears - Lost in the Plot (2004)
"Mustan Morrisseyn" johtama kanadalaisyhtye. En ole perehtynyt bändin tuotantoon syvällisesti, mutta tämä kappale hipoo täydellisyyttä.


Grandaddy - The Crystal Lake (2000)
Hieno bändi, upea biisi, mahtava video.


Burning Hearts - I Lost My Colour Vision (2009)
Viime vuoden paras kotimainen kappale, melkeinpä vuosikymmenenkin.

Olipahan pläjäys heti alkuun. En tiedä kuinka usein saan päivitettyä tätä blogia, mutta näin mittavia juttuja tuskin usein syntyy. Kiitos jos jaksoit silmäillä tänne asti.